Usein kuulee sanottavan, ettei piratismia voi pysäyttää, mutta puuhan tulevaisuudenkuva ei näytä enää kovin lupaavalta.

P2P-jakelupiirejä seuraava TorrentFreak-uutissivusto on kääntänyt tunnetun kiinalaisen 3DM-krakkeriryhmän tuoreen lausunnon, joka povaa pelipiratismille nihkeää loppua lähitulevaisuudessa. Blogissaan 3DM:n perustaja Bird Sister avautuu turhautumisestaan ja inhostaan itävaltalaisen Denuvo Software Solutionsin uutta DRM-suojausta kohtaan.

Kohuttu Denuvo on aiheuttanut ongelmia krakkereille jo pitkään: 3DM työskenteli yhtiön suojausteknologian parissa kuukauden päivät Dragon Age: Inquisitionin murtaakseen, ja esimerkiksi syyskuussa julkaistu FIFA 16 on edelleen Denuvon lukkojen takana. TorrentFreakin kääntämän purkauksen kuitenkin aiheutti tällä kertaa viime kuussa ilmestynyt Just Cause 3, joka on viittä vaille voittanut väsytystaistelun piraatteja vastaan.

– Moni on kysellyt Just Cause 3:sta lähiaikoina, ja tässä on vastaus pähkinänkuoressa. Viimeinen vaihe on vain liian vaikea, ja krakkerimme Jun oli jo luovuttaa. Uskon kuitenkin silti, että tämän pelin voi murtaa, Bird Sister aloittaa tekstinsä.

Pitkällä tähtäimellä Bird Sister ei kuitenkaan ole optimistinen pelipiratismin yleisen tilan suhteen. Blogin loppukaneetti jättää piraattipeleihin syystä tai toisesta nojaavien suuhun karvaan maun.

– Pelkään pahoin, että salausteknologian kehitystrendien perusteella maailmassa ei ole enää parin vuoden päästä ilmaisia pelejä, Bird Sister povaa.

3DM:n lausunto on herättänyt myös itse Denuvon huomion. Yhtiön myynti- ja markkinointipäällikkö Thomas Goebls kertoi vastikään Eurogamer-sivustolle pitävänsä krakkerien nuutumista suurena erävoittona. 

– Meidän menestyksemme takia julkaisijat alkavat harkita konsoliyksinoikeuksien tuomista pc:lle. Me uskomme, että suuri osa niistäkin kuluttajista, jotka käyttävät piraattiversioita vain pelien testaamiseen, voivat tehdä niin piratoimatta demojen ja palautuskäytäntöjen avulla, Goebls kertoo haastattelussa.

Lähde: TorrentFreakVG247, Eurogamer

Lisää luettavaa