Uusi suomalaispeli Best Fiends pulmailee ja auttaa taistelussa malariaa vastaan

Nuori suomalaisamerikkalainen pelifirma Seriously on julkaissut ensimmäisen pelinsä Best Fiendsin Applen App Storessa. Aikeina studiolla on saada pelin pohjalta aikaan vielä kokonainen trilogia.

9.10.2014 22:46

Suomalaisamerikkalaisella osaamisella kyllästetty pulmapeli Best Fiends on saapunut kyllästämään iOS-laitteiden pelitarjontaa. Ilmaiseksi pelattavissa oleva tuotos lähestyy puzzle-genreä kuvioiden yhdistelyyn perustuvalla toiminnalla, jota kyllästetään myös roolipelielementeillä.

Best Fiendin on työstänyt nuori Helsingissä ja Los Anglesissa majaansa pitävä pelistudio Seriously. Studion miehityksestä löytyy kehittäjäkonkareita muun muassa niin RedLynxin, Recoil Gamesin kuin Digital Chocolatenkin riveistä, ja sen on perustanut Remedya aikoinaan pystyttämässä ollut Petri Järvilehto yhdessä vanhan Rovio-tuttunsa Andrew Stalbowin kanssa.

Best Fiends on Seriouslyn debyyttipeli, josta studio toivoo kasvattavansa vielä kokonaisen trilogian. Seuraavan osan studio pyrkii saamaan ulos ensi vuonna, mutta sitä ennen Best Fiends olisi tarkoitus saada iOS:n ohella myös vielä Android-laitteille niin Google Play kuin myös Amazon App Storen kautta.

Uuden pelinsä julkaisun yhteydessä Seriously on lyöttäytynyt yhteistyöhön Malaria No More -järjestön kanssa levittääksen tietoisuutta malariaa vastaan käytävästä taistelusta. Yhteistyö näkyy Best Fiendissa hyttyshahmo Edwardin muodossa, jonka avulla Seriously ohjaa pelaajia tutustumaan Malaria No Moren toimintaan.

Lähde: Seriously

Lisää luettavaa