2K Games juhlistaa Spec Ops: The Linen julkaisua tuoreella trailerilla, jonka voi nähdä uutisen ohesta. Peli saapuu Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle loppuviikosta.

Yager Developmentin kehittämä Spec Ops: The Line on käynyt läpi pitkän ja kuoppaisen tien. Peli julkistettiin virallisesti joulukuussa 2009, mutta se oli ehtinyt muhimaan jo pitkään.

Grand Theft Autosta ja muista toimintapeleistään tunnettu Rockstar oli pelisarjan kimpussa vuosituhannen alussa. Projekti haudattiin, ja myöhemmin Yager sai vetovastuun.

Vertailemalla julkaisutraileria vuoden 2009 julkistusvideoon voi päätellä, kuinka paljon Spec Ops: The Line on muuttunut lähes kolmen vuoden aikana.

The Line vie pelaajat hiekkamyrskyn moukaroimaan Dubaihin. Pelaajan ohjastaman Martin Walkerin tehtävänä on selvittää, mitä Delta Force -everstille ja tämän joukoille on tapahtunut raunioituneessa kaupungissa. Tarinaan on haettu vaikutteita Joseph Conradin Pimeyden sydän -romaanista.

Lisää luettavaa