Uusi Ubisoft-peli Hyper Scape paljastuu torstaina – merkit viittaavat futuristiseen battle royale -räiskeeseen

Luvassa ilmeisesti ilmaistoimintaa, joka sitoutuu vahvasti yhteen Twitchin kanssa.

29.6.2020 21:44

Ubisoft on ryhtynyt kiusoittelemaan torstaina 2. heinäkuuta ainakin jossain muodossa tapahtuvaa pelijulkistusta. Osoitteesta PrismaDimensions.com tutustumaan pääsee jo fiktiivisen teknologiayhtiön sivulle, joka hehkuttaa selaajilleen hermosimulaatioiden ihmeellistä maailmaa.

Näin ennakkoon paljastusta koskevia yksityiskohtia on kuitenkin tupsahdellut jo nettiin. Elektronisen urheilun sisäpiirimies Rod Breslau on esimerkiksi raportoinut kuuleensa lähteiltään, että tulossa on ilmaiseksi pelattava ensimmäisen persoonan battle royale -räiskintä nimeltään Hyper Scape. Peliä kehittää Ubisoft Montreal ja se on tehty yhteistyössä Twitchin kanssa. Videopalvelun chatin kerrotaan pystyvän näin ollen vaikuttamaan suoraan pelin tapahtumiin.

Sittemmin pelistä on alkanut vuotaa nettiin myös muutamia taidekuvia. Näillä näkymin Hyper Scape olisi määrä julkaista virallisesti pc:lle jo 12. heinäkuuta lyhyen beta-testin saattamana. Konsoliversiot ovat nekin työn alla.

Sopivasti 12. heinäkuuta Ubisoft on järjestämässä myös oman Ubisoft Forward -julkistuslähetyksensä.

Lähde: Rod Breslau (Twitter), Kevin Sebastian (Twitter), Eurogamer

Lisää luettavaa