Electronic Artsin uusin MMA-peli UFC 2 on saanut virallisen julkaisupäivän. Pelijätti on vahvistanut, että Amerikassa peliä päästään pelaamaan 15. maaliskuuta alkaen Xbox Onella ja PlayStation 4:llä, minkä jälkeen Euroopan vuoro koittaa 17. maaliskuuta.

EA:n edellisen UFC-pelin tapaan myös uusinta sarjan osaa on kehitetty pelijätin kanadalaisyksikössä. Mukaan uutukaiseen luvataan viittä uutta pelitilaa, kuten korttipohjainen UFC Ultimate Team -moodi, ja uusittu uratila, joka päästää tällä kertaa luomaan miesottelijoiden lisäksi myös naiskamppailijoita. Pelin järjestelmiä on hiottu myös varsinkin niin tyrmäysten, kiinnipitämisen kuin puolustamisenkin osalta, ja tietysti lupauksena on, että mättäminen näyttää nyt komeammalta kuin koskaan.

Ainakaan toistaiseksi UFC ei ole ollut Electronic Artsille vuosittainen sarja. Edellinen UFC-konsolipeli nähtiin kaupoissa vuoden 2014 kesällä.

Lähde: Electronic Arts

Lisää luettavaa