Uusi yhteistyötehtävä paljastui Overwatchiin – tällainen on Blackwatchin tähdittämä Retribution

Uusi Blackwatchin tähdittämä Overwatch-yhteistyötehtävä ilmestyy pelattavaksi ensi viikolla.

5.4.2018 20:56

Blizzard on jakanut tarkemmin tietoja ensi viikolla käynnistyvästä seuraavasta Overwatch-erikoistapahtumasta. Sen lisäksi, että viime vuodelta tuttu yhteistyötehtävä Uprising tekee paluun, saa peli myös kokonaan uuden Retribution-yhteistyötehtävän.

Retribution sijoittuu tuoreeseen Venetsia-karttaan ja kahdeksan vuoden päähän menneisyyteen. Pelattavina siinä ovat oletuksena Genji, Moira, McCree ja Reaperiksi myöhemmin muuttuva Reyes, jotka ajautuvat kamppailemaan hengestään Talonin joukkoja vastaan. Kokeilunhaluiset pääsevät kokeilemaan tehtävää kuitenkin myös vapaasti valittavilla sankareilla, jolloin sen pitäisi muuttua kokemuksena hieman.. 

Uusia varusteita on samalla tietysti luvassa, minkä lisäksi vuodentakaisen Uprising-tapahtuman esineet tekevät nekin paluun. Blizzard on luvannut tuoda vielä uuden kartan osaksi perinteistä moninpeliäkin, joskin tämä tapahtunee vasta viiveellä lyhyen testailun jälkeen.

Käyntiin Retribution-tapahtuma lyödään 10. huhtikuuta ja se kestää aina kuun loppuun asti.

Lähde: BlizzardWatch

Lisää luettavaa