Uusi yökartta tekee tuloaan Battlefield 1:een

Isompien lisäsisältöpakettien ulkopuolella Battlefield 1:een on tulossa myös vielä parikin yökarttaa. Nyt julki ja testattavaksi on saatu Prise de Tahure.

7.5.2017 04:00

Battlefield 1 jatkaa uuden sisällön saamista siihen jo aiemmin vahvistettujen karttapakettien rinnalla. Jo aiemmin kehittäjä DICE vahvisti peliin yömoninpelikartta Nivelle Nightsin, ja nyt se on saamassa rinnalleen iltahämärään sijoittuvan kentän nimeltään Prise de Tahuren.

Kirjoitushetkellä ensimmäiset pelaajat ovat voineet kokeilla tuoretta karttaa Battlefield 1:n testipalvelimilla. Siinä tarjolle saadaan syksyiseen Ranskaan sijoittuva alue, jossa sotiminen tapahtuu raunioituneen kyläpahasen keskellä hieman pelissä jo aiemmin nähdyn Amiensin hengessä. Taidetta kartasta voi katsella uutisen ohesta.

Julkaisuajankohtaa Prise de Tahuren suhteen ei vielä ole annettu. Aiemmin julkistettu Nivelle Nights nähdään vuorostaan kesäkuussa, joskin ainakin alustavasta siitä pääsevät ottamaan ilon irti vain Battlefield 1:n kausikortin haltijat.

Toukokuun aikana Battlefield 1:een on kyllä luvassa vielä myös uusi kuukausipäivitys. Tarkkoja yksityiskohtia sen suhteen ei ole tarjottu vielä, mutta odotettavissa pitäisi olla ainakin jouhevampi mahdollisuus pelata Operations-otteluita.

Kesäkuussa vuorostaan E3-messujen alla luvassa olisi vastaavasti lisätietoja Battlefield 1:n seuraavasta maksullisesta In the Name of the Tsar -laajennusosasta.

Lähde: Battlefield.com

Lisää luettavaa