Uusi Yoshi-seikkailu, Mario Maker ja paljon muuta – Nintendolla piisasi taas asiaa

Nintendon uusin Direct-lähetys toi mukanaan jälleen joukon pienempiäkin julkistuksia, kuten esimerkiksi uuden Yoshi-pelin ja Splatoonin julkaisupäivän.

2.4.2015 11:34

Nintendo on vahvistanut joukon julkaisuajankohtia seuraaville suurimmille peleilleen.

Yhtiön uusimman Direct-lähetyksen myötä on selvinnyt, että Yoshi’s Woolly World saadaan Wii U:lle kesäkuun 26. päivä ja Splatoon 29. toukokuuta. Omien Super Mario -kenttien luomisen mahdollistava Mario Maker antaa pelaajien odottaa sen sijaan vielä aina syyskuuhun asti.

Sekä Yoshi’s Woolly World että Splatoon tulevat tukemaan Nintendon Amiibo-figuureja. Molemmat peleistä saavatkin omat erikoisfiguurinsa, joista Woolly Worldin omat kappaleet ovat erityisesti varsin huomionarvoisia. Kyseiset ”figuurit” ovat poikkeuksellisesti nimittäin pehmoisia lankahahmoja. Niitä pelissä käyttämällä pelikentälle voi pelattavakseen tuoda samalla kertaa enemmän kuin yhden Yoshin.

Splatoonin osalta pelin eri Amiibo-figuurit ovat hieman tavanomaisempia muoviukkoja, ja ne avaavat Nintendon uutuusräiskintään erilaisia erikoistehtäviä. Niitä tekemällä peliin voi saada käyttöönsä joukon erilaisia erikoisvarusteita.

Latauskauppojensa osalta Nintendo lisäksi paljasti Directinsa yhteydessä, että sekä Nintendo 64- että myös DS-pelit ovat tulossa jäädäkseen Wii U:n Virtual Consoleen. Ensimmäisenä Nintendon 64 -pelien osalta valikoimissa nähdään Super Mario 64, Donkey Kong 64 ja Paper Mario, kun taas DS-pelejä edustamaan saapuvat WarioWare: Touched!, Mario Kart DS ja Yoshi’s Island DS.

Mainituista peleistä kunkin pitäisi olla kirjoitushetken aikoihin jo saatavilla Paper Mariota ja Yoshi’s Islandia lukuunottamatta. Mikäli tulevaisuudessa jonkin Nintendo 64 -pelin on aiemmin myös jo ostanut alkuperäiselle Wiille, voi Wii U -version hankkia itselleen alennettuun päivityshintaan.

Myös uusi joukko ladattavia Wii-pelejä tekee tuloaan Wii U:lle. 16. huhtikuuta tarjolle tupsahtaa Pandora’s Tower (normaalihinta 20€) ja 30. huhtikuuta Sin & Punishment: Successor of the Skies (15€). Ensimmäisen viikkonsa aikana pelit voi napata 25 prosentin alennuksella.

Directin yhteydessä esille tuotiin vihdoin myös Nintendon jo aiemmin tänä vuonna julkistama Amiibo Touch & Play -sovellus. Wii U:lle julkaistavassa sovelluksessa pelaajat voivat avata Amiiboillaan pelattavakseen kolmen minuutin pituisia pätkiä monista NES- ja SNES-ajan klassikkopeleistä. Pelejä, joita pelaajat pääsevät sovelluksella pelaamaan, eivät määräydy kuitenkaan käytetyn Amiibon mukaan, vaan joka kerta uutta Amiiboa käytettäessä pelattavaksi saatava peli on satunnainen.

Eräänlaista Amiibo-ominaisuutta hyödyntää myös 3DS:lle matkalla oleva sisustuspeli Animal Crossing: Happy Home Designer. Sitä varten Nintendo on valmistassa kuitenkin Amiibo-figuurien sijaan Amiibo-kortteja, jotka vastaavat kyllä ominaisuuksiltaan figuureja.

Pienempien julkistusten osalta Nintendo on lisäksi vahvistanut, että Kirby-kehittäjä HAL Laboratoryn pieni 3DS-pulmapeli Boxboy! on näihin aikoihin saatavilla eShopista, kuten myös 2D-toimintapeli Azure Striker Gunvolt. Varmaa nyt myös on, että suosittuun anime- ja mangasarjaan perustuva 3DS-peli Attack on Titan: Humanity in Chains on matkalla Eurooppaan. Sen kunniaksi Nintendon eShopin kautta animesarjan jaksoja voikin nyt katsoa ilmaiseksi heinäkuuhun asti.

Myös uusi osittain ilmainen Pokémon-peli on työn alla. Pokémon Rumble World on kepeä mikromaksuilla kyllästetty toimintateos, jota pääsee pelaamaan 3DS:llä 8. huhtikuuta.

Kokonaisuudessa Nintendon viimeöisen Direct-lähetyksen yksityiskohtineen voi kurkistaa ohesta.

Lisää luettavaa