Civilization: Beyond Earthin ensimmäinen suurempi laajennusosa on paljastunut. Rising Tideksi kutsutun uuden sisältökokonaisuuden on määrä saapua peliin tulevan syksyn aikana.

Huomattavin uusin lisä Rising Tidessa on – kuten sen nimi varmasti jo vihjaakin – merelle annettu aiempaa suurempi rooli. Rising Tiden myötä Beyond Earthissa päästään rakentamaan kelluvia asutusalueita, minkä siivittämänä pelaajat alkavat päästä käsiksi myös veden alla piileviin resursseihin. Resurssit eivät tosin ole ainut uusi kosteudesta pitävä ilmestys, sillä meressä piileskelee kyllä myös joukko uusia avaruusolioita.

Myös neljä kokonaan uutta pelattavaa osapuolta liittyy samalla Beyond Earthin sivilisaatiotarjontaan. Mukana nähdään lisäksi kaksi uudentyyppistä maailmaa, joista toinen on tuliperäinen sekä kaoottinen ja toinen hyvin jäinen kokonaisuus. Uusien järjestelmien osalta mukaan on myös ahdettu muun muassa uusi reliikkien keräilyyn keskittyvä mahdollisuus kehittää kansakuntiaan, minkä lisäksi diplomatian tekoa on monipuolistettu esimerkiksi uudenlaisilla omien erityispiirteidensä päivitysmahdollisuuksilla.

Hintaa laajennukselle on kertymässä lähemmäs 30 euroa.

Lähde: 2K Games

Lisää luettavaa