Uusittu Dead Space on yhtä ottoa päästä päähän / Uutiset / pelaaja.fi

Uusittu Dead Space on yhtä ottoa päästä päähän

30.09.2022 // Kirjoittanut: Toimitus
6

Dead Spacen uusioversio esitetään yhdellä otolla alusta loppuun saakka, kehittäjä EA Motive on paljastanut.

Tuottaja Philippe Ducharme kertoo tuoreessa blogipäivityksessä, ettei pelissä nähdä lataustaukoja ja kameraleikkauksia. Ducharmen mukaan lataustaukoja on luvassa ainoastaan päähahmo Isaacin kuollessa.

Ducharme kertoo myös Dead Spacen pelimaailman muodostavan USG Ishimura -avaruusaluksen olevan uusioversiossa yhtenäinen maailma. Näin ollen pelaajat voivat kävellä koko aluksen läpi, palata aiemmin vierailemiinsa paikkoihin ja kerätä mahdollisesti aikaisemmin ohi menneitä esineitä.

Dead Spacen uusioversion kerrotaan hyödyntävän tarinassaan myös pelisarjan muita osia. Vaikka tarina onkin uskollinen alkuperäiselle pelille, on mukana Dead Space 2:sta ja Dead Space 3:sta sekä pelisarjasta julkaistuista sarjakuvista inspiraatiota saaneita elementtejä.

Dead Space julkaistaan 27. tammikuuta pc:lle, PS5:lle ja Xbox Series X/S:lle.

Lähde: EA Motive

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zerodaunholy kuva
zerodaunholy

Toivottavasti olisi parempi kuin alkuperäinen, siitä en juurikaan pitänyt..

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus
Lainaus zerodaunholy

Toivottavasti olisi parempi kuin alkuperäinen, siitä en juurikaan pitänyt..

Tuskin tulee olemaan sulle tämä sitten.

Käyttäjän ttgreat kuva
ttgreat

Miksei?

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

God of War (2018) ja tuleva Ragnarök hyödyntävät myös tuota samaa yhden oton mekaniikkaa.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Kuulostaa oikeasti hyvältä remakelta. Parannuksia ja muutoksia, mutta uskollinen alkuperäiselle.

Käyttäjän GrumpyOldMan kuva
GrumpyOldMan

Tämä uusioversio alkoi kiinnostamaan sen jälkeen, kun luin toisaalta netistä siitä, että peliin ollaan lisäämässä pelin tarinaa syventäviä sivuhahmoja ja niihin liittyviä uusia sivutehtäviä. Tuon takia saattaisin jopa ostaa ja pelata pelin uudelleen läpi.

Sekin on mielenkiintoista nähdä kumpi menestyy paremmin, tämä remake vai alkuperaisen Dead Space-luojan uusi peli The Callisto Protocol. Avaruuskauhun ystäville luvassa on mukavan pelottava vuodenvaihde kahden laatupelin parissa.