Uutistoimisto: Suuri irtisanomisaalto valmistautuu törmäämään Activision Blizzardiin

Odotetut isot irtisanomiset näyttävät osuvan Activision Blizzardiin ensi viikolla.

9.2.2019 21:57

Activision Blizzard valmistautuu pyyhkimään potentiaalisesti satoja työpaikkoja ensi viikolla, uutistoimisto Bloomberg raportoi. 

Bloombergin lähteiden mukaan irtisanomisten odotetaan tapahtuvan tiistaina ja niiden tarkoituksena olisi auttaa yrityksen toiminnan keskittämisessä. Kotaku-sivusto huhuili vastaavista mahdollisuuksista jo vuodenvaihteessa, jolloin se nosti esiin erityisesti Blizzardilla käynnissä olevat pyrkimykset kulujen leikkaamiseen.

Kotaku kertoo sittemmin kuulleensa Blizzard-lähteiltään, että mahdollisten irtisanomisten odotetaan osuvan pelinkehityksen ympärille, eli esimerkiksi asiakastukihenkilöihin, markkinointiin ja myyntiosastoihin. Tämän on potentiaalisesti nähty tuovan tähän asti autonomisesti toimineita Activisionia ja Blizzardia lähemmäs toisiaan, sillä monien Blizzardilta lähtevien henkilöiden odotetaan saavan korvaajan nimenomaan Activisionin päästä.

Activisioninkin puolella leikkaukset ovat yhtälailla toki mahdollisia. Esimerkiksi Destinyn ja Bungien lähdettyä omille teilleen, ei sarjan parissa Activisionin puolella työskennelleille henkilöille ole kaikille löytynyt välttämättä heti uusia hommia.

Kotakun kuuleman mukaan Activision Blizzardin työntekijöitä ympäri eri toimipisteitä on pidetty toistaiseksi pimennossa mahdollisista irtisanomisista. Osa kertoo olevan melko varma työnsä jatkosta, mutta monet elävät yhtälailla epätietoisuudesta johtuvassa pelossa.

Irtisanomiset osuvat näillä näkymin samoihin aikoihin, kun Activision Bizzard julkistaa viime tilikautensa viimeisen neljänneksen tulokset. Kuluneella viikolla sekä Electronic Arts että Take-Two ilmoittivat omista tuloksistaan ja saivat paikoin kylmää kyytiä sijoittajilta. Take-Two juhlisti ennustettua parempaa menestystä, mikä jäi kuitenkin analyytikkojen ja sijoittajien odotuksesta ja johti osakkeen arvon putoamiseen. Electronic Artskin koki 18 prosentin pudotuksen osakkeisiinsa keskiviikkona muun muassa pettymykseksi jääneen Battlefield V:n takia, joskin erityisesti Apex Legendsin menestyksekäs julkaisu auttoi vakaannuttamaan perjantaina lopulta tilannetta.

Lähde: Bloomberg, Kotaku

Lisää luettavaa