Uutta putkeen Ameriikan malliin / Uutiset / pelaaja.fi

Uutta putkeen Ameriikan malliin

26.04.2006 // Kirjoittanut: harro_pelaaja
2

Yhdysvaltalaisten päättäjien ristiretki väkivaltaisia videopelejä vastaan jatkuu. Nyt soditaan Oklahomassa, Suurilla tasangoilla.

Senaatti on hyväksynyt Oklahoman osavaltion lakiehdotuksen, joka kriminalisoi väkivaltaisten pelien esittämisen ja myynnin alaikäisille. Vaikkei tässä ole periaatteessa mitään väärää – K-18-kama on syystä K-18-kamaa – senaattori Glen Coffeen esitys on jälleen kerran, totuttuun tapaan, epäselvä väkivaltaisten pelien määrittelyssään.

Löyhät määreet auttavat, mikäli tavoite on rajoittaa pelien saatavuutta ja näkyvyyttä. Niistä koituu kuitenkin haittaa, sillä esityksen epätarkkuus altistaa sen tarkisteluun Yhdysvaltain perustuslain sananvapauspykälän valossa. On todennäköistä, ettei esitys päädy koskaan laiksi asti juuri tästä syystä.

Täytyy todeta, ettei tarkempi valvonta ole pahasta, mitä tulee alaikäisiltä kiellettyyn materiaaliin. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi aina kun asiaan puututaan, se tehdään tavalla joka ei kestä tarkastelua, eikä näin ollen johda mihinkään järkevään tulokseen. Ameriikassa asiat tehdään isosti, muttei järin järkevästi.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Jeppe kuva
Jeppe

Ihme

Käyttäjän Zenox kuva
Zenox

HOMOHOMOHOMOHOMOHOMO