Uwe Boll haukkui Harrison Fordin pystyyn

"Postal -elokuva voittaa Indiana Jonesin"

14.9.2011 22:05

Surkeista pelielokuvista tutuksi tullut Uwe Boll uskoo, että hänen Postal -elokuvansa tuhoaa samaan aikaan teattereihin tulevan Indiana Jones -elokuvan. Molemmat elokuvat saavat ensi-iltansa toukokuun 23. päivänä ja Uwe Boll uskoo vakaasti, että ihmiset menevät katsomaan mieluummin Postalin.

Ohjaaja itse toteaa: ”Postalin ensi-ilta on samana päivänä Indiana Jonesin kanssa. Se tarkoittaa sitä, että me tuhoamme Indiana Jonesin. Harrison Ford on vanhempi kuin minun isoisäni, joten hänen aikansa on auttamattomasti ohi!”

Harrison Ford ei kuitenkaan jää ainoaksi kohteeksi kun Uwe Boll keventää mieltään. Myös Steven Spielberg saa kuulla kunniansa: ”Steven on menettämässä otettaan. Huomasimme kaikki tämän viimeistään katsoessamme Maailmojen Sotaa, mutta merkkejä tästä nähtiin jo ET:ssä, Tappajahaissa ja niin edelleen…”

Ja jotta pointti tulisi varmasti selväksi Uwe Boll jatkaa vielä hetken: ”roolisuoritukseni Postalissa päihittää mennen tullen Ben Kingsleyn suorituksen Schindlerin Listassa.”

Lähde: Bloody-Disgusting

Lisää luettavaa