Videopelielokuvista tunnettu Uwe Boll on heittänyt haasteen ohjaaja Michael Baylle. Boll haluaa päästä nyrkkeilykehään Bayn kanssa.

Maailman huonoimmaksi ohjaajaksi kutsuttu Uwe Boll on viimeaikoina tullut julkisuuteen haukkumalla useita elokuva-alan veteraaneja. Hän on ylistänyt itseään ja omia tuotoksiaan sekä kehoittanut katsomaan toukokuussa tulevan Postal-elokuvan. Sen sijaan Bollin mukaan Bayn elokuvat ovat niiden budjetteihin nähden täysin surkeita tekeleitä. Bay on ohjannut muun muassa Transformersin ja Armageddonin.

Kamelinselkä napsahti poikki kun Michael Bay vastasi sivustollaan Bollin uhoamisiin ja kehoitti ihmisiä kirjoittamaan nimensä vetoomukseen Bollin uran lopettamiseksi.

Nyt Boll on sitä mieltä, että puhe saa riittää ja asiat selvitetään nyrkkeilykehässä. Boll on jo aiemmin hakannut kriitikoitaan kehässä, mutta Bayn saaminen otteluun lienee hieman tavallista kovempi urakka.

Lähde: Eurogamer ja Slashfilm

Lisää luettavaa