Vähemmän halvemmalla: Nintendo 2DS -käsikonsoli julkistettiin / Uutiset / pelaaja.fi

Vähemmän halvemmalla: Nintendo 2DS -käsikonsoli julkistettiin

28.08.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
42

Nintendo on tuomassa markkinoille uuden version 3DS-konsolistaan. Nintendo 2DS -niminen tuote on määrä nähdä lännen kaupoissa lokakuun 12. päivä ja ainakin Yhdysvalloissa se kustantaa 130 dollaria.

Euroopan osalta Nintendo on tuttuun tapaansa jättämässä hintatietojen julkistamisen jälleenmyyjien käsiin.

Toisin kuin perinteinen 3DS ja 3DS XL, ei hitusen halvempi 2DS ole kokoon taittuva konsoli. Nukkumatilaan se asetetaankin näin ollen liukusäätimen kautta. Myöskään stereoskooppista 3D-kuvaa ei enää tueta, joskin viihdesivusto IGN:n mukaan 3D-valokuvia voi esimerkiksi edelleen ottaa laitteen kameroilla.

Noin muuten laite on kuin normaali 3DS. Kaikki konsolin pelit ja muut sovellukset toimivat 2DS:ssä 3D-tuen puutteesta huolimatta normaalisti ja onpa esimerkiksi taaksepäin yhteensopivuus DS:n kanssa edelleen myös olemassa. Tuttujen laturienkin pitäisi toimia ja ainakin Yhdysvalloissa laitteen mukaan isketään neljän gigatavun muistikortti.

Vielä ei ole tiedossa, pakkaako Nintendo laturia laitteen mukaan Euroopassa tällä kertaa.

Päivitys kello 19:00: 2DS:n virallinen eurooppalaissivu vahvistaa, että laitetta myydään yhdessä laturin ja neljän gigatavun muistikortin kanssa. Akultaan se kestää periaatteessa hippusen vähemmän aikaa kuin 3DS XL, kun taas alkuperäisestä 3DS-mallista pientä parannusta on tehty. 2DS ei myöskään tarjoa virransäästötilaa, vaikka itse nukkumatila löytyy.

Ruuduiltaan laite on samaa kokoa kuin alkuperäinen 3DS.

Lähde: IGN, Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Ville Arvekari kuva
Ville Arvekari

Jos keskivertokuluttajalla oli vaikeuksia tajuta DS:n ja 3DS:n eroa, tämä sekoittaa soppaa vielä mukavammin :)

Käyttäjän Kahvikuppi kuva
Kahvikuppi

Laitteen design on kyllä aivan kauhea.

Käyttäjän henkka007 kuva
henkka007

Ei kiinnosta. Omistan 3DS XL ja aion joskus hankkia myös jenkkiversion.

Käyttäjän Temposaur kuva
Temposaur
Lainaus käyttäjältä Kahvikuppi

Laitteen design on kyllä aivan kauhea.

Laitehan vain mukailee WiiU:n lankun muotokieltä

Käyttäjän Moromopo kuva
Moromopo

Ennusta että kyseessä on Gameboy micron kaltaisen menestyksen saavuttava laite...ideaa ei nimittäin ole edes sen vertaa kuin microssa on+3DS on jo saman hintainen tuon kanssa.

Tuskin on myös saatumaa että julkaisupäivä on tälle vehekkeelle sama kuin uusille Pokemon peleille.

Käyttäjän Lockdownn kuva
Lockdownn

Itseä ei ainakaa innosta 3D efektit (Voi myös johtua ihan vaan kokeilemisen puutteesta..) Mutta tämä voi vihdoin olla se raja minkä vuoksi ostaisi Nintendo Advanceä uudemman käsikonsolin

Käyttäjän ZaleraFF kuva
ZaleraFF

Tämmöinen olisi kyllä ihan hyvin kelvannut, kun ei tuota 3D:tä ole käytetty 3DS:ssä lähes ollenkaan.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Repesin kyllä aivan totaalisesti. Mietin myös että tuo voi olla aika kauhea laite käyttää kosketusnäyttöön turvautuvissa peleissä koska kaikissa aiemmissa malleissa näytön pystyy jättämään siihen ~35 asteen kulmaan joka on aika täydellinen.
Tosin mikäs siinä kun selvästi budjettimalli eli itse en tule hommaamaan, mutta saavat ahkerasti säästäneet lapsoset pokemoneja halvemmalla.

Käyttäjän JNyknn kuva
JNyknn
Lainaus käyttäjältä Ville Arvekari

Jos keskivertokuluttajalla oli vaikeuksia tajuta DS:n ja 3DS:n eroa, tämä sekoittaa soppaa vielä mukavammin

Vielä enemmän ongelmia tulee pelejä ostaessa: voin kuvitella Birgitan, tavallisen keski-ikäisen naisen, joka osti pojalleen Jormalla joululahjaksi 2DS:n, etsimässä pelejä, joiden kannessa lukee "Nintendo 2DS". Raavittuaan päänsä puhki Birgitta lopulta painuu Prisman myyjän puheille, joka ei yleissivistyksen puutteesta johtuen hänkään osaa auttaa. Siinä jää Jormalla 2DS-pelit saamatta.

Olisivat edes säilyttäneet alkuperäisen nimen, tosin "Nintendo 3DS XL 2D" ei välttämättä ole kauhean looginen...

Käyttäjän Andzerx kuva
Andzerx

Pelkkä 2D-taskukonsoli halvemmalla hinnalla kuulostaa hyvältä idealta, mutta laitteen desing on onnistuttu kusemaan pahemman kerran.