Vahvistettu: Fortniten Android-julkaisu jättää Googlen nuolemaan näppejään

Fortnite on kokeilemassa jotain erilaista Android-alustalla: peliä jaellaan pelkästään Epicin kotisivuilla erillisten kauppapaikkojen käytön sijaan.

4.8.2018 05:08

Suursuosittu Fortnite on jo saatavilla lukuisille alustoille, mutta Android-julkaisu on antanut odottaa vielä itseään. Hiljalleen sekin vaikuttaisi olevan onneksi tapahtumassa, joskin uniikilla tavalla: pelin on vahvistettu jättävän tyystiin väliin Google Playn ja muut Androidin kauppapaikat.

Tavanomaisen jakelun sijaan Fortnite ilmestyy saataville Android-laitteille suoraan Epic Gamesin oman verkkosivun kautta. Tämä tarkoittaa, että pelin noutaminen laitteelle tapahtuu ensin esimerkiksi verkkoselaimella, minkä jälkeen asennusprosessin yhteydessä käyttäjän täytyy erikseen hyväksyä, että sovelluksen voi asentaa laitteelle.

Epic Games on myöntänyt, että osasyy ratkaisuun on se, ettei se ole kiinnostunut antamaan 30 prosenttia Fortniten Android-tuotoista Googlelle. Se on yhtälailla myöntänyt, että mikäli se pystyisi tekemään samoin muilla alustoilla, kuten iOS:llä, olisi se ehdottomasti ryhtynyt tuumasta toimeen.

Huolissaan Epic ei ole siitä, että ratkaisu olisi vähemmän turvallinen kuin Google Playn käyttö. Eurogamer-sivustolle antamassaan haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Tim Sweeney vertaa käytäntöä siihen, miten esimerkiksi pc on kaikessa avoimuudessaan täynnä vaihtoehtoisia keinoja ladata ohjelmistoja. Sweeney ei yhtälailla tunnu näkevän erilaisen latauskeinon aiheuttavan sekaannusta yleisössä, vaan kuvailee asennusprosessia varsin helpoksi.

Näkyvyyskään ei ole Epicille ongelma. Fortnite on jo valmiiksi massiivinen peli, joten se ei erityisemmin tarvitse lisähuomiota olemalla vahvasti esillä esimerkiksi yleisellä kauppapaikalla. Jos siis jokin peli voi onnistua tällaisessa tempussa, se on ehdottomasti Fortnite.

Toistaiseksi Epic Games ei ole antanut vielä virallista julkaisuajankohtaa Fortniten Android-versiolle.

Lähde: Eurogamer, The Verge

Lisää luettavaa