Capcom on näyttänyt vihreää valoa Resident Evil 2:n virallisen uusioversion kehitykselle. Capcom-tuottaja Yoshiaki Hirabayashi on vahvistanut asian tuoreella videotervehdyksellään todeten fanien intohimon tehneen projektista mahdollisen.

Uusioversion kehittää Capcomin R&D Division 1 -osasto, jonka aikeena on pitää silmällä fanipalautetta ja luoda juurikin faniyhteisön kaipaaman pelikokemuksen. Koska projekti on kuitenkin vasta alkutekijöissään, ei siitä kannata odottaa näkevänsä mitään konkreettista vielä toviin.

Vihiä uusioversion tulemisesta saatiin jo pari viikkoa sitten, jolloin Hirabayashi kertoi käyneensä keskusteluja pomonsa kanssa Resident Evil 2:n uusimisesta. Tuolloin jäi vielä epäselväksi, kuinka keskustelut sujuivat.

Alunperin Resident Evil 2 julkaistiin vuonna 1998, jolloin se tuotiin ensiksi PlayStationille ja lopulta myös käännettiin muun muassa Nintendo 64:lle, Dreamcastille, GameCubelle ja pc:lle. Peli oli Bayonettasta ja Devil May Cry’sta tunnetun Hideki Kamiyan ensimmäinen ohjaustyö.

Resident Evil 2:n uusioversion ohella Capcomin tiedetään valmistelevan Resident Evilin suhteen parhaillaan myös ainakin remasteroitua versiota alkujaan GameCubella tavastusta Resident Evil Zerosta. Se on tarkoitus julkaista ensi vuonna niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle kuin pc:llekin. 

Lisää luettavaa