Väkivaltaiset tapahtumat kiristävät Gamescom-pelimessujen turvatoimia

Gamescom kiristää tänä vuonna turvatoimiaan vastauksensa Euroopan viimeviikkoisille tapahtumille.

2.8.2016 22:48

Elokuun puolivälissä Saksan Kölnissä jälleen kerran järjestettävä pelimessutapahtuma Gamescom on kiristämässä tänä vuonna turvallisuustoimiaan.

Uudet turvatoimet ovat messujärjestäjien reaktio maailmalla viimeviikkoina nähdyille väkivaltaisille tapahtumille ja ne ovat koskemassa kaikkia messuille osallistuvia ihmisiä.

Uudet järjestelyt näkyvät erityisesti ennen messualueelle pääsemistä tapahtuvina laukkutarkastuksina, mikä järjestäjien mukaan voi johtaa ylimääräisiin jonoihin tapahtuman yhteydessä. Järjestäjät kehoittavatkin vierailijoita jättämään mieluusti messuille saapuessaan kaikki ylimääräiset laukkunsa koteihin tai hotellihuoneisiin, mikäli vain mahdollista.

Cosplay-harrastajia on kielletty kantamasta tällä kertaa Gamescomin yhteydessä mukanaan myös asejäljennöksiä tai muita aseilta näyttäviä tavaroita. Järjestäjät toivovat lisäksi Kölnin asukkaita ja vierailijoita ajatellen, ettei vastaavia varusteita kannettaisi mielellään myöskään kaupungin kaduilla.

Viime vuonna Gamescom-messut järjestettiin myöskin elokuussa, ja ne keräsivät tuolloin puoleensa noin 345 000 kävijää. Kesäkuun E3-messuista poiketen Gamescom on nimenomaan yleisölle avoin tapahtuma.

Lähde: Gamescom

Lisää luettavaa