Klei Entertainmentin tuorein peliprojekti Incognita on saapunut pelaajien koettavaksi. Kehittäjät ovat saaneet alulle nyt niin sanotun Early Access -kampanjan, jonka myötä pelin ennakkotilaajat pääsevät automaattisesti jo etukäteen käsiksi aina sen uusimpaan versioon.

Parhaillaan peli on alfavaiheessa. Klein mukaan tämä tarkoittaa sitä, että pelin ydinmekaniikat löytyvät jo nykyisestä versiosta, mutta sisältöä ja ominaisuuksia uupuu silti roimasti.

Kijroitushetkellä peli on saatavilla vain Windowsille. Myös ainakin OS X -versio on ollut suunnitelmissa.

Parhaillaan ennakkotilaus maksaa 17 dollaria (vajaat 15€), jolloin pelistä saa version sekä itselleen että kaverilleen. Maksamalla kaksi dollaria enemmän mukaan heitetään myös pelin ääniraita, kun se on valmis julkaistavaksi.

Incognita julkistettiin Klein toimesta viime heinäkuussa. Peli on kerännyt paljon inspiraatiota varsinkin X-COM-peleiltä, joskin se pyrkii tuomaan strategiseen kaavaan hieman omanlaisiaan tuulia laittamalla pelaajat panostamaan toiminnan sijaan hiippailuun ja tiedusteluun.

Lähde: IncognitaGame.com

Lisää luettavaa