Valitus ei mennyt läpi: Steam-pyörittäjille miljoonasakko Australiassa

Valven ja Australian lähemmäs neljä vuotta jatkunut vääntö oikeudessa näyttää päättyneen lopullisesti Australian kilpailu- ja kuluttajajärjestön voittoon.

22.4.2018 16:35

Peliyhtiö Valve joutuu kuin joutuukin maksamaan Australiassa noin kahden miljoonan euron edestä sakkoja kuluttajien harhaanjohtamisesta. Asia sai viimeisen varmistuksensa tällä viikolla, kun Australian korkein oikeus hylkäsi peliyhtiön valituksen sakkotuomiosta.

Valve sekä Australian kilpailu- ja kuluttajakomissio (ACCC) ovat vääntäneet kättä oikeudessa jo vuodesta 2014 asti. Rumba lähti käyntiin siitä, kun ACCC näki Valven Steam-palvelun toimineen maassa lainvastaisesti, sillä se ei tarjonnut vielä tuolloin kunnollisia hyvityskäytäntäntöjä.

Steam on sittemmin ryhtynyt tarjoamaan selvempiä hyvityspalveluja käyttäjilleen, mikä kuitenkin tapahtui Australian tapauksessa liian myöhään. Valve tuomittiin alunperin sakkoihin vuonna 2016, kun tuomioistuin näki Valven toiminnan olleen tosiaan harhaanjohtavaa. Amerikkalaisyhtiö yritti valittaa asiasta useampaankin otteeseen, mutta turhaan.

– Tämä tärkeä ennakkotapaus vahvistaa ACCC:n näkemyksen siitä, että australialaisille kuluttajille asioita myyvien ulkomaisten yhtiöiden on noudatettava lakejamme. Mikäli kuluttaja ostaa verkosta viallisen tuotteen, ovat he oikeutettuja korjaukseen, vaihtoon tai korvaukseen samoin tavoin kuin tavanomaisemmissa kaupoissa asioidessa, ACCC:n edustaja Sarah Court hehkuttaa.

Lähde: ACCC, Gamasutra

Lisää luettavaa