Valkoisen talon pelitapaaminen poiki tympeän koostevideon peliväkivallasta

Valkoisessa talossa puhuttiin tällä viikolla peleistä ja niiden väkivaltaisuudesta, joskin ilmeisesti varsin tapahtumaköyhissä merkeissä. Onneksi sentään yksi väkivaltavideo saatiin siitä sentään aikaiseksi.

9.3.2018 16:10

Yhdysvalloissa Valkoisessa talossa järjestettiin tällä viikolla luvatusti tapaaminen koskien peliväkivaltaa.

Tapahtumaan osallistui pelialan edustajista mukaan Take-Twon toimitusjohtaja Strauss Zelnick, ZeniMaxin toimitusjohtaja Robert Altman, ESRB-ikärajajärjestön vetäjä Patricia Vance ja Amerikan suurimpien pelijulkaisijoiden lobbausjärjestönä toimivan ESA:n johtaja Mike Gallagher. Muita osanottajia olivat kongressin edustajat Marco Rubio, Vicky Hartzler ja Martha Roby sekä peliväkivaltaa vastaan ennenkin puhuneet Media Research Centren Brent Bozell, Parents Television Councilin Melissa Henson ja kirjailija Dave Grossman.

Tilaisuus pidettiin suljettujen ovien takana, mutta ripauksia sen sisällöstä on tullut silti julki varsinkin tiedotteiden ja haastattelujen kautta. ESA:n tiedotteen mukaan järjestö nosti tapaamisessa esiin jälleen sen, kuinka tutkimukset eivät ole osoittaneet kytköstä videopelien ja oikean maailman väkivallan välillä. Puheeksi nousivat myös vanhempia tukevien peli-ikärajojen olemassaolo sekä suoja, jonka Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys antaa videopeleille. Muuten tilaisuutta on kuvailtu raporteissa ”kohteeliaaksi mutta riitaisaksi”, informaatiokeruuseen keskittyneeksi ja noin siis yleisesti varsin tapahtumaköyhäksi.

Valkoisen talon virallisen tiedotteen mukaan tapaamisessa käyty keskustelu keskittyi siihen, turruttaako videopeliviihde amerikkalaisyhteisön väkivaltaan. Samaisessa tiedotteessa Valkoinen talo huomio ”presidentin tunnustavan joidenkin tutkimuksien näyttäneen korrelaatiota peliväkivallan ja oikean väkivallan välillä”.

Lähinnä eniten huomiota osakseen saanut asia tapaamisessa on ollut Valkoisen talon YouTube-kanavalle ladattu video, joka raporttien mukaan näytettiin tapaamisen alussa. Siinä yhteen on koostettu satunnaisten YouTube-pätkien avulla joukko väkivaltaisia kohtauksia hajanaisista peleistä, kuten Fallout 4:stä, Call of Duty: Modern Warfare 2:sta ja Wolfenstein: The New Orderista ilman sen kummempaa taustoitusta. Katsastaa sen voi alta.

Tapaaminen järjestettiin reaktiona Floridassa alkuvuodessa tapahtuneeseelle kouluammuskelulle. Siihen liittyen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli ehtinyt jo aiemmin ilmaista, kuinka väkivaltaiset pelit ja elokuvat voivat potentiaalisesti vaikuttaa ihmismieleen.

Tämänviikkoisen tapaamisen jälkeen senaattori Rubio ehti vuorostaan todeta The Washington Postille, ettei olemassa ole todisteita, että Floridan ammuskelulla olisi ollut tekemistä videopelien kanssa. Hän kertoo sen sijaan haluavansa varmistaa, että vanhemmat ovat tietoisia resursseista, joilla he voivat valvoa viihdettä, jolle näiden lapset voivat altistua. 

Lähde: Kotaku, The Washington Post

Lisää luettavaa