Alkuviikosta julkistetusta Valkyria Chronicles 4:stä on saatu lisää tietoa, johon lukeutuu muun muassa kokonaan uusi hahmoluokka.

Pelin päähenkilönä on Claude Wallace, E-ryhmän kapteeni, joka johtaa tiimiään Hafen-Go-tankin sisuksista. Hafen-Go on tekijöiden mukaan tulivoimaltaan muita imperialin tankeja tehokkaampi, mutta suojaukseltaan heiveröisempi.

Hänen alaisuudessaan nähdään pelin uuteen krenatööri-hahmoluokkaan kuuluva Riley Miller, joka hyödyntää kranaatinheitintään hyökätäkseen kaukaisten vihollisten kimppuun. Hahmoluokka pystyykin iskemään suojien takana oleviin vihollisiin ilman suoraa näköyhteyttä, mutta vaihtoehtoisesti heiltä puuttuu kyky ampua lähietäisyydellä oleviin vastustajiin.

Ryhmän viimeistelevät joukkojensa kanssa eturintamalla taisteleva Raz sekä tarkka-ampuja Kai Schulen.

Taistelumekaniikka BLiTZ toimii pohjimmiltaan samalla lailla kuin aikaisemmissakin osissa. Jokaisella vuorolla on käytössä CP-pisteitä, joilla käskytetään yksikköjä. Jokaisella yksiköllä on puolestaan AP-pisteet, jotka kuluvat liikkuessa ja ampuessa. Muut yksiköt pysyvät toimintojen aikana paikoillaan, mutta he ampuvat näkemiään vihollisia, jos he saapuvat tulietäisyydelle.

Tekijöiden mukaan peli on jo 90 % valmis ja julkaistaan Japanissa PlayStation 4:lle 21. maaliskuuta 2018. Nintendo Switch -versio ilmestyy myöhemmin kesällä.

Valkyria Chronicles 4 julkaistaan myös Euroopassa PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Switchille vuonna 2018.

Lähde: DualShockers

Lisää luettavaa