Valmistaudu massiiviseen roolipelikokemukseen – Pathfinder: Kingmaker päivättiin

Kehuttu pöytäroolipeli saa digitaalisen vastineensa syyskuussa.

21.7.2018 07:56

Deep Silver on päivännyt isometrisen roolipelinsä Pathfinder: Kingmakerin syyskuun loppupuolelle.

Owlcat Gamesin kehittämä peli perustuu samannimiseen suosittuun pöytäroolipeliin, jonka fantasiamaailma saapuu pelattavaksi tietokoneille.

Roolipeliveteraani Chris Avellonen käsikirjoittama tarina seuraa Stolen Landsiin saapuvaa sankaria, joka aikoo jättää jälkensä maailmaan perustamalla oman kuningaskunnan. Onnistuakseen pelaajan täytyykin paitsi selviytyä ankarasta erämaasta, myös taistella niin ulkoisia kuin sisäisiä uhkia vastaan.

Oman kuningaskunnan hallinnoinnin lisäksi pelaajat pääsevät romantisoimaan kumppaneitaan, seikkailemaan maailmassa ja vaikuttamaan valinnoillaan siihen, millaisen jäljen maailmaansa lopulta jättää.

Pathfinder: Kingmaker julkaistaan pc:lle 25. syyskuuta.

Lisää luettavaa