Valmistautukaa, PlayStation-roolipelaajat! Undertale vahvistui elokuulle

Persoonallisuutta puhkuva Undertale saadaan PlayStationeille kuukauden sisällä.

21.7.2017 14:17

Neuvokas roolipeli Undertale on kuukauden sisällä koettavissa pc:n lisäksi myös PlayStation 4:llä ja Vitalla. Pelin omin voimin luonut Toby Fox on vahvistanut, että PlayStation-versiot saapuvat siitä myyntiin 15. elokuuta.

Ladatava PlayStation-versio Undertalesta on kustantamassa 15 euroa, ja yhdellä ostoksella sen saa haltuunsa niin PS4:lle kuin Vitallekin. Fangamer-firman toimesta pelistä teetään lisäksi syyskuussa fyysinen versio, joka on varustettu muutamilla lisäherkuilla.

Pc:llä Undertale debytoi alunperin viime vuoden syyskuussa ja nousi nopeasti hehkutetuksi kulttihitiksi. Peli on eräänlainen kunnianosoitus vanhoille japanilaisroolipeleille, joskin samalla sille on ollut tärkeää rakentaa myös oma persoonallinen identiteettinsä niin tarinallaan kuin mekaniikoillaankin.

Muistutuksena ohesta voi katsoa Undertalen PlayStation-versioiden kesäkuisen julkistustrailerin.

Lähde: PlayStation Store

Lisää luettavaa