Pc-pelaamisen jättiläinen Valve on ilmoittanut merkittävästä uudistuksesta Steam-jakelualustan julkaisukäytäntöihin.

Valve kertoo äskettäin julkaistussa blogipäivityksessään lopettavansa Steam-julkaisujen sisällön valvomisen. Kunhan uusi käytäntö astuu voimaan, voidaan Steamissa julkaista periaatteessa mitä tahansa. Valve varaa kuitenkin itselleen oikeuden estää laittomien tai puhtaasti trollaamiseen perustuvan sisällön julkaisun kauppapaikalla.

Yhtiö varoittelee käyttäjien kohtaavan uuden käytännön myötä sisältöä, joka ei miellytä heitä. Tämän vuoksi Valve uudistaa myös työkalujaan sisällön suodattamiseksi, jotta käyttäjät voisivat paremmin rajoittaa itselleen tai esimerkiksi lapsilleen Steamissa näytettäviä julkaisuja.

Uuden käytännön kerrotaan astuvan voimaan lähiaikoina, kunhan yhtiö on ehtinyt saada edellä mainitut työkalunsa valmiiksi.

Lähde: Valve

Lisää luettavaa