Valve ryhtyi mystiseksi: ”Steamin maailma laajenee vuonna 2014”

Valve on aikeissa tehdä ensi viikolla kolme julkistusta, joista ainakin yksi vaikuttaisi liittyvän jotenkin olohuonepelaamiseen.

21.9.2013 02:13

Yhdysvaltalaispelitalo Valve valmistautuu julkistamaan pian jotain pelipalvelu Steamiin liittyvää. Yhtiö julkaisi palvelussaan perjantai-iltana Suomen aikaan uuden sivun, jonka mukaan ”Steamin maailma laajenee vuonna 2014”.

Edellä mainitun letkautuksen ohella sivulta löytyy vielä muun muassa kuva mystisestä sinisestä pallosta ja maanantai-iltaan asti laskeva laskuri. Seuraava teksti myös tervehtii selaajaa:

”Viime vuonna julkaisimme Televisiotila-sovelluksen, joka on televisioiden ja ohjaimien käyttöön tarkoitettu käyttöliittymä. Tänä vuonna olemme keskittyneet lisäämään tapoja, joilla asiakkaamme voivat käyttää Steamia olohuoneesta käsin. Pääsette pian mukaan suunnitteluprosessiimme – tahdomme teidän ottavan osaa Steamin tulevaisuuden muokkaamiseen.”

Ilmeisesti laskureita saattaa myös vielä ilmaantua lisää. Valven mukaan sillä olisi ensi viikkoa varten tarjolla julkistuksia tarkkalleen ottaen nimittäin kolme kappaletta.

Puheet Steamin televisiotilasta ja peliohjainten käytöstä viittaavat erityisesti siihen, että Valven paljon spekuloitu konsolimainen Steam Box -pelilaitekokonaisuus saattaisi konkretisoitua piakkoin. Yhtiön kiinnostus olohuonepelaamista kohtaan ei ainakaan ole enää mikään salaisuus. Pelitalon perustajajäsen Gabe Newell on aikaisemmin tällä viikolla vihjannut myös LinuxCon-tapahtumassa, että aiheeseen liittyen voisi olla luvassa jonkinlaisia yksityiskohtia juurikin ensi viikolla.

Lähde: Steam, Gamespot

Lisää luettavaa