Valve päivittelee: Yli 75 000 Steam-tiliä varkaiden kynsiin joka kuukausi

Valve kampanjoi Steamissa järjen käytön puolesta, mutta kymmeniä tuhansia käyttäjätilejä päätyy silti vääriin käsiin kuukausittain.

10.12.2015 10:53

Valve on jälleen ottanut asiakseen kouluttaa käyttäjiään Steam-tiliturvallisuuden tiimoilta.

Yhtiön tuoreen blogipäivityksen mukaan tilivarkaudet ovat vaivanneet palvelua alusta asti, mutta käyttäjien välisen kauppapaikan avaaminen kaksikymmenkertaisti varkaus- ja huijausilmoitukset. Valven tilastojen mukaan noin 77 000 käyttäjätiliä kaapataan ja tyhjennetään kuukausittain, eikä huijarien haaviin jää yhtiön aiemmista palopuheista huolimatta enää pelkästään hajamielisiä ja huolimattomia tapauksia.

– Me uskoimme ennen, että järkevät käyttäjät olivat turvassa. On helppoa ajatella, että uhrit ovat uusia tai naiiveja käyttäjiä, jotka jakelevat salasanojaan ja klikkailevat epäilyttäviä linkkejä. Näin ei kuitenkaan ole. Kourallinen hakkereita on kasvanut tehokkaaksi, järjestäytyneeksi verkostoksi, Valve varoittelee tekstissään.

Yhtiö on viime kuukausina tiukentanut käyttäjiensä välistä kauppaa sääteleviä rajoituksia tilejä huijareilta suojellakseen. Ilman kaksivaiheista mobiilitunnistautumista tehdyt vaihtokaupat tapahtuvat tätä nykyä kolmen päivän viiveellä, mikä toivon mukaan antaa jallitetuille käyttäjille aikaa huomata jonkin olevan pielessä, ja lannistaa pikavoittojen perässä juoksevia huijareita. Vaikka tunnistautuminen tuottaa hieman lisävaivaa, se on Valven mielestä silti paras mahdollinen vaihtoehto ongelmien ehkäisemiseksi.

– Käytännössä kaikki aktiiviset Steam-tilit ovat osa palvelun taloutta, ja siispä hakkerien vaivan arvoisia. Tällä hetkellä meistä tuntuu siltä, että meidän on pakko lisätä väliin vaihe tai sulkea kauppapaikka lopullisesti, yhtiö painottaa.

Jos turvallisuuspuhe kolahtaa, Steamin mobiilitunnistautumissovellus Steam Guardiin voi tutustua supisuomeksi täällä.

Lähde: Steam, VG247

Lisää luettavaa