Valven Dota 2 -turnauksen palkintopotti vain paisuu – pelissä nyt yli 10 miljoonaa

Heinäkuussa järjestettävässä Dota 2:n The International -lopputurnauksessa pyörivät isot rahat. Turnauksen joukkorahoitettu palkintopotti on kohonnut jo yli kymmeneen miljoonaan dollariin.

28.6.2014 04:37

Valven oma virallinen Dota 2 -turnaus The International 2014 on saamassa yli kymmenen miljoonan dollarin palkintopotin. Asia vahvistui loppuviikosta Dota 2:n virallisilla kotisivuilla.

Turnauksen palkintopotti on muodostunut pääasiallisesti joukkorahoituksen avulla. Toukokuusta lähtien Valve on kaupannut pelin faneille Compendiumiksi kutsuttua digitaalista turnauskirjaa, jonka tuotoista menee noin 25 prosenttia suoraan palkintopottiin. Turnauskirja tarjoaa muun muassa joukon The International -aiheisia aktiviteetteja ja ylimääräisiä Dota 2 -herkkuja innokkaimpien fanien kummasteltavaksi.

Vielä kirjoitushetkelläkin potti jatkaa kasvuaan. Vielä ei ole siis täysin tiedossa, millaisista summista The Internationaliin päässeet Dota 2 -joukkueet tänä vuonna lopulta kilpailevatkaan.

Palkintopotteja vertaillessa The International 2014 on tällä hetkellä suurin eSports-turnaus maailmassa. Ennen sitä titteliä piti hallussaan viime vuoden The International -tapahtuma, jonka joukkorahoitettu palkintopotti kohosi 2,87 miljoonaan dollariin.

Teknologiasivusto The Verge raportoi, että nykyinen The Internationalin palkintopotti jättää koollaan taakseen muun muassa sellaisia urheilutapahtumia kuin golfin Masters-turnauksen (9 milj. dollaria) ja pyöräilyn Ranskan ympäriajon (n. 3 milj. dollaria).

The International -lopputurnaus pelataan tänä vuonna Seattlessa aikavälillä 18.-27.7. Kisoissa on tälläkin kertaa ollut tarkoitus nähdä suomalaisväriä, sillä Kalle ”Trixi” Saarisen edustama Fnatic-joukkue on kutsuttu turnaukseen. Fnaticilla on kuitenkin ollut kuluvan vuoden aikana terveyshuolia, jotka saattavat vielä vaikuttaa sen osallistumiseen.

Lähde: The Verge, Dota 2, Dota 2 Blog, Fnatic (1), (2)

Lisää luettavaa