Valven erikoinen Steam-ohjain on tehnyt kauppansa puoli miljoonaa kertaa

Steam-ohjaimen uuden päivityksen julkaisun yhteydessä Valve on valottanut, paljonko se onkaan tähän mennessä oikein myynyt ohjaimia.

3.6.2016 19:23

Pc-pelejä paremmin sohvakäyttöön ainakin teoriassa sovittavaa Steam-ohjainta on myyty nyt kaikkiaan puolen miljoonan kappaleen edestä, ohjaimia valmistava Valve on ilmoittanut. Kyseisen myyntilukeman laite on saavuttanut oltuaan markkinoilla sellaiset seitsemisen kuukautta.

Tieto ohjaimen myynneistä tuli ilmi Valven julkaistua kesäkuun kunniaksi uuden päivityksen laitetta varten. Tuore päivitys tekee ohjaimen esimerkiksi yhteensopivaksi Steamin virtuaalitodellisuustilan kanssa ja pystyypä laitetta hyödyntää vaivatta nyt myös ihan tietokoneen työpöydälläkin. Ohjain tukee jatkossa myös mahdollisuutta luoda eri pelejä varten niin sanottuja vaihdettavia ”toimintasettejä”, joiden voimin esimerkiksi Grand Theft Auto V:tä pelatessa pelaajat voivat ennalta säätää omat erilliset kävely- sekä ajokontrollit peliä varten ja hyppiä sitten niiden välillä lennosta.

Juurikin muokattavuus on ollut yksi Steam-ohjaimen valtteja, joskin sen ohella sen eräs keskeisempiä erikoisuuksia on ollut myös ohjaimen rakentuminen kosketuspohjaisen teknologian ympärille. Perinteisen vasemman analogitatin lisäksi laitteesta kun ei löydy ollenkaan ristiohjainta tai oikean puoleista analogitattia, vaan ne on korvattu kosketuslevyillä.

Ohjain on ollut myynnissä muun muassa suoraan Steamista käsin noin 55 euron hintaan.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa