Valven ja HTC:n virtuaalitodellisuuslaseille 799 dollarin hintalappu – julkaisu huhtikuussa

HTC:n ja Valven Vive-virtuaalitodellisuuslasit lähtevät ainakin Yhdysvalloissa ennakkotilattavaksi noin 800 dollarilla.

22.2.2016 00:40

Valven ja HTC:n yhteistyön tuloksena syntynsä saaneet Vive-virtuaalitodellisuuslasit julkaistaan virallisesti huhtikuun alussa. HTC toi asian ilmi sunnuntaina vahvistettuaan samalla, että hintaa Viven kuluttajaversiolle on kertymässä Yhdysvalloissa 799 dollaria.

Viven maailmanlaajuiset ennakkotilaukset HTC käynnistää maanantaina 29. helmikuuta kello viideltä päivällä Suomen aikaan. Itse virtuaalitodellisuuslasien lisäksi Viven kuluttajapakettiin ahdetaan mukaan kaksi kappaletta laseja varten suunniteltuja erikoisohjaimia sekä sensorit, jotka mahdollistavat fyysisen ympäriinsä liikkumisen virtuaalitodellisuudessa. Ensimmäisten Vive-lasien mukaan HTC pakkaa mukaan myös kaksi peliä, jotka ovat Job Simulator sekä Fantastic Contraption.

Tarkkaa tietoa ei ole vielä siitä, paljonko Viven viralliseksi hinnaksi kolahtaa Euroopassa. Kun Viven kovimpien kilpailijoiden joukkoon lukeutuvan Oculus Riftin ennakkotilaushinta paljastettiin alkujaan Yhdysvalloissa, oli se 599 dollaria. Euroopassa hinnaksi lopulta vahvistui kuitenkin verotuserojen ja muiden vastaavien mutkien kautta 699 euroa.

Ensimmäiset Oculus Riftit saadaan kuluttajien käsiin maaliskuun paikkeilla.

Lähde: HTC

Lisää luettavaa