Vanha DS edelleen mukana kuvioissa / Uutiset / pelaaja.fi

Vanha DS edelleen mukana kuvioissa

26.06.2006 // Kirjoittanut: harro_pelaaja
3

Nyt kun uusi DS-käsikonsoli – aikaisempaa ehompi Lite-versio – on myynnissä Euroopassa, vanhan mallin kuvittelisi poistuvan valikoimista. Näin ei kuitenkaan ole ainakaan Nintendon Ison-Britannian edustajan mukaan. Vanhempi versio säilyy markkinoilla ”niin kauan kuin sille on vielä kysyntää”.

Uutta versiota markkinoidaan totta kai sopivan aggressiivisesti, mutta vanha DS on edelleen tärkeä osa Ison-Britannian Nintendon suunnitelmissa.

Englannin saarivaltiossa vanhaa DS:ää on myyty 1,3 miljoonaa yksikköä. Liten myötä luvun odotetaan kasvavan melkoisesti.

Versioiden välinen hintaero ei tosin ole järin suuri, ainoastaan 10 puntaa (noin 15 euroa). Jälleenmyyjien mielestä se ei ole välttämättä riittävä porkkana pitämään yllä kuluttajien mielenkiintoa paksumpaa mallia kohtaan.

Muun muassa Chips-ketjun markkinointijohtaja Don McCabe epäili että valtaosa pelaajista maksaa kymmenen puntaa enemmän Litestä ja jättää vanhan mallin hyllyyn.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

"Legendaarisempi" vain siksi, että se nyt sattui olemaan markkinoilla ennen Liteä? En näe logiikkaa. Lite kun jotakuinkin kaikilta kanteilta katsottuna parempi laite kuin DS.

Käyttäjän Yarichin kuva
Yarichin

Se on kolmekymppiä kalliimpi... =/

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

...koska kyseessä ei olekaan täysin uusi pelialusta vaan päivitys vanhaan. Eiköhän tämäkin ollut jo kaikkien tiedossa.

Tuskin edes kannattaisi tuupata uutta pelialustaa vielä tässä vaiheessa, kun DS on alustana ollut markkinoilla vaivaiset pari vuotta.

Nostoja