Xbox One- ja Windows 10 -taistelupeli Killer Instinctin viimeisimmän tuotantokauden näillä näkymin viimeinen uusi taistelija on paljastunut. Seuraavana taistoon on liittymässä mukaan hahmo nimeltä Eyedol, joka toimi aikoinaan aivan ensimmäisen Killer Instinct -pelin loppupomona reilut 20 vuotta sitten.

Tuttuun tapaan uusin hahmo saapuu ensimmäisenä Killer Instinctin kolmannen tuotantokauden Ultra Editionin paketin omistajille. He voivat odottaa pääsevänsä hahmoon käsiksi 22. heinäkuuta, kun muiden pelattavaksi se alkaa putoilla viikkoa myöhemmin.

Toiminnassa Eydolin voi nähdä oheisella uudella trailerilla.

Kuluvalla viikolla Microsoft on varmistanut lisäksi, että 20. syyskuuta se on tuomassa Killer Instinctin Xbox One -versiosta kauppoihin sekä levyllisessä että ladattavassa muodossa jaettavan Killer Instinct: Definitive Editionin. Noin 40 euroa kustantava paketti pitää sisällään uusimman Killer Instinctin varustettuna kaikilla mahdollisilla hahmoilla ja kentillä sekä myös pieniä lisäherkkuja, kuten ensimmäisen ja toisen Killer Instinctin Xbox One -version.

Lähde: Xbox Wire

Lisää luettavaa