Vanha sotaratsu jaksaa vielä yllättää – Arvostelussa Call of Duty: Black Ops II

Treyarch on tehnyt kaikkensa, että yksinpeli ei tuntuisi vanhalta ja väsyneeltä, ja vaikka vihaajat eivät sitä haluaisi hyväksyä, on siinä myös onnistunut.

15.11.2012 12:37

Call of Duty on yksi tämän hetken suurimmista ja parhaiten myyvistä pelisarjoista, mutta pelaajia vaivaa jo melkoinen puutuminen moderniin sotaan. Ehkä juuri siksi sarja tuntuu jakavan pelaajat kahtia. Toiset vihaavat ja toiset rakastavat – ainakaan sen ei voi väittää jättävän ketään kylmäksi. Mutta kuten Black Ops II osoittaa, sarja voi vielä myös yllättää.

David S. Goyerin kirjoittama yksinpelin tarina sijoittuu sekä 1980-luvulle että vuoteen 2025. Menneisyydessä ensimmäisestä osasta tuttu kaksikko Woods ja Alex Mason jatkavat CIA:n salaisten ja puolihistoriallisten operaatioiden parissa, kun tulevaisuudessa taas seurataan Masonin pojan Davidin johtaman iskuryhmän toimia USA:n ja Kiinan välisessä kylmässä sodassa. Ajanjaksot sitoo toisiinsa pahiksena toimiva Raul Menendez, joka on kuitenkin lähinnä messiaaninen vallankumouksellinen, eikä mikään perustylsä huumeparoni tai maailmanvaltaa janoava diktaattorihalukas.

Juuri Menendez ja hänen henkilökohtaiset motiivinsa tekevät pelin tarinasta tavallista sotaräiskintää kiinnostavamman ja herättävät kysymyksen siitä, onko mies varsinainen pahis lainkaan ja kuinka paljon varsinaisia sankareita voi oikeastaan edes pitää sankareina.

Call of Dutyn yksinpeli on perinteisesti vuoristoratamainen ampumarata, jossa pelaajaa kuljetetaan hengästyttävässä tahdissa tulitaistelusta toiseen. Black Ops II:n yksinpelin merkittävin uudistus ovatkin valinnat, joita tulee vastaan miltei joka tehtävässä ja jotka vaikuttavat pelin juonen kulkuun. Osa valinnoista on selkeitä kuka kuolee ja kuka ei -tilanteita, mutta mukana on myös vähemmän selkeitä tilanteita, joista kaikki enemmän tai vähemmän ratkaisevat tapahtumien kulun ja etenkin pelin lopun – niitä kun on useita erilaisia. Tämä on sotaräiskinnöissä varsin ennenkuulumatonta.

Oma lukunsa ovat iskuryhmätasot, jotka ovat eräänlaisia vapaaehtoisia sivutehtäviä yksinpelin ohella. Niissä pelataan USA:n erikoisiskuryhmillä ja pyritään ratkaisemaan Kiinan ja USA:n välistä kylmää sotaa vuonna 2025. Tehtävät ovat vapaaehtoisia, mutta niiden onnistunut läpäiseminen vaikuttaa myös pelin lopun tapahtumiin. Aivan jokaiseen makuun ne eivät taatusti ole, sillä niitä on mahdollista pelata jopa tosiaikastrategiatilassa pelkästään joukkoja komentamalla, joskin heikko tekoäly tekee siitä hankalaa. Mutta ainakin ne ovat jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Treyarch on tehnyt kaikkensa, että yksinpeli ei tuntuisi vanhalta ja väsyneeltä, ja vaikka vihaajat eivät sitä haluaisi hyväksyä, se on siinä myös onnistunut. Black Ops II:n tarinasta löytyy valintoineen ja sivutehtävineen sellaista intoa ja yritystä, ettei sitä voi ohittaa pelkällä kyynisellä olankohautuksella. Pyörää ei keksitä uudelleen, mutta ainakin se rullaa selvästi eri tavalla kuin ennen.

Jos tekijät ovat yksinpelin suhteen uskaltaneetkin ottaa riskejä kaavamaisuuden rikkomiseksi, moninpelin osalta liikutaan selvästi turvallisemmilla vesillä – ja miksipä ei, sillä onhan sen menestyskaava suurimalle osalle pelaajista se varsinainen syy pelin hankkimiseen. Niinpä vuoteen 2025 sijoittuva moninpeli ei tarjoa valtavia mullistuksia tai uutuuksia. Runsaat pelitilat ovat pitkälti ennestään tuttuja, kuten myös itse verkkopelin runko, joskin tempo on aiempaa Black Opsia huomattavasti nopeampi.

Eniten on muutoksia kokenut oman sotilaan aseiden, varusteiden ja kykyjen muokkaus. Uusia kykyjä, aseita ja varusteita tulee avattavaksi tasaiseen tahtiin pelaamalla kerättävän kokemuksen kautta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole sen suurempia rajoituksia oman täydellisen kokoonpanon suhteen. Pelin niin sanottu ”valitse kymmenen” -systeemi tarkoittaa sitä, että pelaajalla on hahmonsa kokoonpanon rakentamiseen kymmenen pistettä, joita voi käyttää myös perusrajoitusten rikkomiseen. Pelaaja voi lähteä taistoon vaikkapa kuuden perk-kyvyn ja yhden lisäosattoman aseen turvin, tai sitten unohtaa perkit kokonaan ja panostaa aseisiin, niiden lisäosiin ja muihin varusteisiin. Omien kokoonpanojen rakentaminen on helppoa, ja niistä voi helposti tehdä eri pelitiloihin ja tilanteisiin erikoistuneita.

Verkkopelin tuntuvin uudistus on panostus ammattipelaamiseen. Uusi liigatila asettaa pelaajat tai pelaajien klaanit vastakkain samanveroisten pelaajien kanssa, ja menestyminen peleissä nostaa tai laskee omaa tai klaanin sijoitusta – kuten myös vastaan tulevien pelaajien tasoa. Liigassa on omat sarjansa, jotka kestävät 30 päivää. Jakson lopussa voittajat selviävät ja myös palkitaan. Liigatilassa kaikki mahdollinen on myös auki heti kättelyssä, joten kaikki pelaajat ovat ainakin aseiden, kykyjen ja varusteiden osalta samalla viivalla alusta pitäen.

Ammattipelaamista tukee myös niin sanottu codcasting eli selostustila, jonka helppokäyttöiset ja ymmärrettävät työkalut mahdollistavat otteluiden selostamisen ja tilanteen seuraamisen tosiaikaisesti. Lisäksi jokainen pelaaja voi suoratoistaa omaa peliään suoraan YouTubeen tai uudistettuun ja kokonaan ilmaiseen Elite-palveluun. Liigapeli selostustiloineen ja suoratoistoineen avaavat kokonaan uuden leikkikentän niille, jotka ottavat verkkopelinsä vakavasti.

Black Ops II:n moninpelistä ei juuri pahaa sanottavaa ole, onhan se myös sen verran tuttu ja turvallinen sarjan aiemmista osista. Ampumisen ja ohjauksen tuntuma on edelleen erinomainen, ja kartoissa sekä pelitiloissa on riittävästi vaihtelua. Vuoden 2025 aseet ja lelut eroavat juuri sopivasti modernista kalustosta tarjotakseen tavallista mielenkiintoisempaa sotimista menemättä silti tieteistarinoiden puolelle.

Eikä siinä vielä kaikki. Treyarchin oma erikoisuus ovat zombit, jotka ovat olleet mukana jo World at Warista lähtien, ja ne tekevät paluun runsaampana kuin koskaan. Mukana on ennestään tuttu selviytymistila, jossa neljä pelaaja pyrkii yhdessä selviytymään mahdollisimman monesta alati pahenevasta zombiaallosta avaten pikkuhiljaa uusia paikkoja ja aseita kartalta. Tästä erikoisempi versio on uusi Grief-tila, jossa kaksi neljän pelaajan ryhmää pyrkii taistelemaan zombilaumoja vastaan, muttei suinkaan yhteistyössä. Pelaajat eivät voi vahingoittaa toisiaan, mutta kykenevät tekemään muuta jäynää, kuten houkuttelemaan zombeja toistensa kimppuun. Voittaja on viimeisenä elossa oleva ryhmä. Grief on varsin hauskaa sekä kaoottista hupia ja tarjoaa hyvää vaihtelua perinteiseen selviytymistilaan.

Zombitilan merkittävin uutuus on kuitenkin TranZit-tila, joka on käytännössä zombipelin kampanja. Siinä pelikenttä on valtava avoin maailma, jossa paikasta toiseen liikutaan automatisoidun bussin avulla. Pelaajat voivat löytää kartalta monenlaisia salaisuuksia ja erikoisuuksia, mukaan lukien osia, joiden avulla voi rakentaa kaikenlaisia apuvälineitä. Näitä ovat esimerkiksi minigeneraattorit, joiden avulla voi avata uusia paikkoja tutkittavaksi. Tilannetta ei voi tallentaa, mutta muun muassa kartalta löytyviin jääkaappeihin voi piilottaa aseita seuraavaa pelikertaa varten ja pankkiholviin vastaavasti rahaa. Rohkeimmat voivat myös suunnata tutkimaan maailman salaisuuksia bussireitin ulkopuolelle, jos kantti vain riittää.

TranZit-tila vaatii valtavaa pitkäjännitteisyyttä ja tiivistä pelaajien yhteistyötä, sillä vaikeusaste on kauttaaltaan korkeampi kuin ennen, eikä mitään tehdä helpoksi. Niille jotka rakastavat zombitilaa, kyseessä on kuitenkin todellinen pelitaivas ja käytännössä lähes oma pelinsä.

Ikä painaa vanhaa sotaratsua eniten ulkoasussa, joka on edelleen pitkälti samaa tasoa kuin Modern Warfare 3:ssa. Se ei tarkoita, että peli olisi ruma – päinvastoin – mutta kehitystäkään ei juuri ole tapahtunut. Nykykonsolin tehojen ehdoilla tehty peli ei parempaan enää veny, etenkään kun tasaisen pehmeä ruudunpäivitys on sarjan ehdoton vakio. Hieman parempi valaistus ja luonnollisempi kasvoanimaatio ovat ainoa näkyvämpi muutos aiempaan.

Black Ops II ei mullista sotaräiskintöjen lajityyppiä, mutta venyttää vanhaa kaavaa niin paljon kuin se on mahdollista sitä rikkomatta. Samalla se onnistuu kuin onnistuukin tekemään siitä riittävän uudenlaisen kokonaisuuden, jotta kaltaiseni sotaväsymyksen uuvuttama veteraanikin jaksaa vielä kerran innostua.

Huipputuotetun megasarjan uusi osa uskaltaa kokeilla yksinpelissään uutta ja laajentaa laadukasta moninpelitarjontaansa entisestään, muttei silti mullista lajityyppiään.

Arvosana: 9/10 ”Arki ja tunnit katoavat”

Lisää luettavaa