Call of Duty on yksi tämän hetken suurimmista ja parhaiten myyvistä pelisarjoista, mutta pelaajia vaivaa jo melkoinen puutuminen moderniin sotaan. Ehkä juuri siksi sarja tuntuu jakavan pelaajat kahtia. Toiset vihaavat ja toiset rakastavat – ainakaan sen ei voi väittää jättävän ketään kylmäksi. Mutta kuten Black Ops II osoittaa, sarja voi vielä myös yllättää.
David S. Goyerin kirjoittama yksinpelin tarina sijoittuu sekä 1980-luvulle että vuoteen 2025. Menneisyydessä ensimmäisestä osasta tuttu kaksikko Woods ja Alex Mason jatkavat CIA:n salaisten ja puolihistoriallisten operaatioiden parissa, kun tulevaisuudessa taas seurataan Masonin pojan Davidin johtaman iskuryhmän toimia USA:n ja Kiinan välisessä kylmässä sodassa. Ajanjaksot sitoo toisiinsa pahiksena toimiva Raul Menendez, joka on kuitenkin lähinnä messiaaninen vallankumouksellinen, eikä mikään perustylsä huumeparoni tai maailmanvaltaa janoava diktaattorihalukas.
Juuri Menendez ja hänen henkilökohtaiset motiivinsa tekevät pelin tarinasta tavallista sotaräiskintää kiinnostavamman ja herättävät kysymyksen siitä, onko mies varsinainen pahis lainkaan ja kuinka paljon varsinaisia sankareita voi oikeastaan edes pitää sankareina.
Call of Dutyn yksinpeli on perinteisesti vuoristoratamainen ampumarata, jossa pelaajaa kuljetetaan hengästyttävässä tahdissa tulitaistelusta toiseen. Black Ops II:n yksinpelin merkittävin uudistus ovatkin valinnat, joita tulee vastaan miltei joka tehtävässä ja jotka vaikuttavat pelin juonen kulkuun. Osa valinnoista on selkeitä kuka kuolee ja kuka ei -tilanteita, mutta mukana on myös vähemmän selkeitä tilanteita, joista kaikki enemmän tai vähemmän ratkaisevat tapahtumien kulun ja etenkin pelin lopun – niitä kun on useita erilaisia. Tämä on sotaräiskinnöissä varsin ennenkuulumatonta.
Oma lukunsa ovat iskuryhmätasot, jotka ovat eräänlaisia vapaaehtoisia sivutehtäviä yksinpelin ohella. Niissä pelataan USA:n erikoisiskuryhmillä ja pyritään ratkaisemaan Kiinan ja USA:n välistä kylmää sotaa vuonna 2025. Tehtävät ovat vapaaehtoisia, mutta niiden onnistunut läpäiseminen vaikuttaa myös pelin lopun tapahtumiin. Aivan jokaiseen makuun ne eivät taatusti ole, sillä niitä on mahdollista pelata jopa tosiaikastrategiatilassa pelkästään joukkoja komentamalla, joskin heikko tekoäly tekee siitä hankalaa. Mutta ainakin ne ovat jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
Treyarch on tehnyt kaikkensa, että yksinpeli ei tuntuisi vanhalta ja väsyneeltä, ja vaikka vihaajat eivät sitä haluaisi hyväksyä, se on siinä myös onnistunut. Black Ops II:n tarinasta löytyy valintoineen ja sivutehtävineen sellaista intoa ja yritystä, ettei sitä voi ohittaa pelkällä kyynisellä olankohautuksella. Pyörää ei keksitä uudelleen, mutta ainakin se rullaa selvästi eri tavalla kuin ennen.
Jos tekijät ovat yksinpelin suhteen uskaltaneetkin ottaa riskejä kaavamaisuuden rikkomiseksi, moninpelin osalta liikutaan selvästi turvallisemmilla vesillä – ja miksipä ei, sillä onhan sen menestyskaava suurimalle osalle pelaajista se varsinainen syy pelin hankkimiseen. Niinpä vuoteen 2025 sijoittuva moninpeli ei tarjoa valtavia mullistuksia tai uutuuksia. Runsaat pelitilat ovat pitkälti ennestään tuttuja, kuten myös itse verkkopelin runko, joskin tempo on aiempaa Black Opsia huomattavasti nopeampi.
Eniten on muutoksia kokenut oman sotilaan aseiden, varusteiden ja kykyjen muokkaus. Uusia kykyjä, aseita ja varusteita tulee avattavaksi tasaiseen tahtiin pelaamalla kerättävän kokemuksen kautta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole sen suurempia rajoituksia oman täydellisen kokoonpanon suhteen. Pelin niin sanottu ”valitse kymmenen” -systeemi tarkoittaa sitä, että pelaajalla on hahmonsa kokoonpanon rakentamiseen kymmenen pistettä, joita voi käyttää myös perusrajoitusten rikkomiseen. Pelaaja voi lähteä taistoon vaikkapa kuuden perk-kyvyn ja yhden lisäosattoman aseen turvin, tai sitten unohtaa perkit kokonaan ja panostaa aseisiin, niiden lisäosiin ja muihin varusteisiin. Omien kokoonpanojen rakentaminen on helppoa, ja niistä voi helposti tehdä eri pelitiloihin ja tilanteisiin erikoistuneita.
Verkkopelin tuntuvin uudistus on panostus ammattipelaamiseen. Uusi liigatila asettaa pelaajat tai pelaajien klaanit vastakkain samanveroisten pelaajien kanssa, ja menestyminen peleissä nostaa tai laskee omaa tai klaanin sijoitusta – kuten myös vastaan tulevien pelaajien tasoa. Liigassa on omat sarjansa, jotka kestävät 30 päivää. Jakson lopussa voittajat selviävät ja myös palkitaan. Liigatilassa kaikki mahdollinen on myös auki heti kättelyssä, joten kaikki pelaajat ovat ainakin aseiden, kykyjen ja varusteiden osalta samalla viivalla alusta pitäen.
Ammattipelaamista tukee myös niin sanottu codcasting eli selostustila, jonka helppokäyttöiset ja ymmärrettävät työkalut mahdollistavat otteluiden selostamisen ja tilanteen seuraamisen tosiaikaisesti. Lisäksi jokainen pelaaja voi suoratoistaa omaa peliään suoraan YouTubeen tai uudistettuun ja kokonaan ilmaiseen Elite-palveluun. Liigapeli selostustiloineen ja suoratoistoineen avaavat kokonaan uuden leikkikentän niille, jotka ottavat verkkopelinsä vakavasti.
Black Ops II:n moninpelistä ei juuri pahaa sanottavaa ole, onhan se myös sen verran tuttu ja turvallinen sarjan aiemmista osista. Ampumisen ja ohjauksen tuntuma on edelleen erinomainen, ja kartoissa sekä pelitiloissa on riittävästi vaihtelua. Vuoden 2025 aseet ja lelut eroavat juuri sopivasti modernista kalustosta tarjotakseen tavallista mielenkiintoisempaa sotimista menemättä silti tieteistarinoiden puolelle.
Eikä siinä vielä kaikki. Treyarchin oma erikoisuus ovat zombit, jotka ovat olleet mukana jo World at Warista lähtien, ja ne tekevät paluun runsaampana kuin koskaan. Mukana on ennestään tuttu selviytymistila, jossa neljä pelaaja pyrkii yhdessä selviytymään mahdollisimman monesta alati pahenevasta zombiaallosta avaten pikkuhiljaa uusia paikkoja ja aseita kartalta. Tästä erikoisempi versio on uusi Grief-tila, jossa kaksi neljän pelaajan ryhmää pyrkii taistelemaan zombilaumoja vastaan, muttei suinkaan yhteistyössä. Pelaajat eivät voi vahingoittaa toisiaan, mutta kykenevät tekemään muuta jäynää, kuten houkuttelemaan zombeja toistensa kimppuun. Voittaja on viimeisenä elossa oleva ryhmä. Grief on varsin hauskaa sekä kaoottista hupia ja tarjoaa hyvää vaihtelua perinteiseen selviytymistilaan.
Zombitilan merkittävin uutuus on kuitenkin TranZit-tila, joka on käytännössä zombipelin kampanja. Siinä pelikenttä on valtava avoin maailma, jossa paikasta toiseen liikutaan automatisoidun bussin avulla. Pelaajat voivat löytää kartalta monenlaisia salaisuuksia ja erikoisuuksia, mukaan lukien osia, joiden avulla voi rakentaa kaikenlaisia apuvälineitä. Näitä ovat esimerkiksi minigeneraattorit, joiden avulla voi avata uusia paikkoja tutkittavaksi. Tilannetta ei voi tallentaa, mutta muun muassa kartalta löytyviin jääkaappeihin voi piilottaa aseita seuraavaa pelikertaa varten ja pankkiholviin vastaavasti rahaa. Rohkeimmat voivat myös suunnata tutkimaan maailman salaisuuksia bussireitin ulkopuolelle, jos kantti vain riittää.
TranZit-tila vaatii valtavaa pitkäjännitteisyyttä ja tiivistä pelaajien yhteistyötä, sillä vaikeusaste on kauttaaltaan korkeampi kuin ennen, eikä mitään tehdä helpoksi. Niille jotka rakastavat zombitilaa, kyseessä on kuitenkin todellinen pelitaivas ja käytännössä lähes oma pelinsä.
Ikä painaa vanhaa sotaratsua eniten ulkoasussa, joka on edelleen pitkälti samaa tasoa kuin Modern Warfare 3:ssa. Se ei tarkoita, että peli olisi ruma – päinvastoin – mutta kehitystäkään ei juuri ole tapahtunut. Nykykonsolin tehojen ehdoilla tehty peli ei parempaan enää veny, etenkään kun tasaisen pehmeä ruudunpäivitys on sarjan ehdoton vakio. Hieman parempi valaistus ja luonnollisempi kasvoanimaatio ovat ainoa näkyvämpi muutos aiempaan.
Black Ops II ei mullista sotaräiskintöjen lajityyppiä, mutta venyttää vanhaa kaavaa niin paljon kuin se on mahdollista sitä rikkomatta. Samalla se onnistuu kuin onnistuukin tekemään siitä riittävän uudenlaisen kokonaisuuden, jotta kaltaiseni sotaväsymyksen uuvuttama veteraanikin jaksaa vielä kerran innostua.
Huipputuotetun megasarjan uusi osa uskaltaa kokeilla yksinpelissään uutta ja laajentaa laadukasta moninpelitarjontaansa entisestään, muttei silti mullista lajityyppiään.
Arvosana: 9/10 "Arki ja tunnit katoavat"
Kommentit
Heh, tosiaan mennyt numerot sekaisin. Kyseessä oli siis MW3, joka alkoi olla jo hyvin väsyneen ja tasapaksun oloinen tekele. Myös multiplayerin osalta.
Call of Dutysta on tullut vähän kuin pelialan Nickelback. Siitä ei saa pitää, tai ainakaan sitä ei kannata mainita ääneen jos haluaa olla katu-uskottava. Henkilökohtaisesti olen nauttinut jokaisesta aiemmasta Call of Dutysta, sen verran hyvää kertakäyttöviihdettä ne ovat olleet niin multiplayerin kuin yksinpelin osalta. Täytyy tosin sanoa, että varsinkin viime osa (MW3) alkoi jo olla kohtalaisen väsynyttä settiä. Pelisarjaa on tosiaan vaivannut jo mammutauti pidemmän aikaa ja saa nähdä, että käykö sille vielä Guitar Herot lähivuosina. Ei sitä ainakaan näytä myyntitilastojen perusteella.
Kuitenkin näillä näkymin Black Ops II vaikuttaa erinomaiselta ja ennenkaikkea siinä päääsee taas räiskimään zombeja! Omaa kopiotani odotellessa...
No makuasiat ovat makuasioita ja jne.. Mut joo siis mielipiteeni oli, että pidän ja miellän battlefield 3 enemmän taktisena ja ajattelevan räiskijän pelinä. Eikä se bf3 aneeminen peli ole jos sitä osaa pelata.. :)
Enkä missään välissä maininnut että codit huonoja pelejä ovat. Hieman tää rahastukselta vaan haiskahtaa. Ihmiset vaan näköjään haluavat maksaa samasta pelistä vuoden välein.
Ei vaan pysty ymmärtämään porukan cod-vihaa. Onhan se ihan megaluokan isolla rahalla tehty tuotos jolla Activision tuottaa rutosti rahaa, mutta pohjimmiltaan kaikki pelit haluaisivat olla niitä megamenestyjiä. Vai luuleeko joku, että pelien tekijät eivät halua että kukaan ostaa tai pelaa heidän pelejään? Kaiken lisäksi peli on vielä todella huolella toteutettu, ja jos ei sitä vihalasien läpi näe, niin ei sitten. Miksei Halot Codit ja bäfät voi kaikki mennä samaan aikaan pussauskoppiin? Why all the hating?
PS: MW3 oli pieni pettymys, mutta kahden päivän nettimoninpelaamisen perusteella Black ops 2 on parempi, joskin jään hieman kaipaamaan Black Ops ykkösen rauhallisempaa tempoa.
Näinpä. Hyvä että Pelaajalla kirjoitetaan edelleen objektiivisesti, eikä ole lähdetty edes paineen alla mielistelemään ketään.
Tjaa-a, syitä lienee useampia aina lapsellisesta "it's cool to hate" ymmärrettävään "katsokaa mitä CoD kaava on tehnyt peleillä". Itse jätin aikoinaan tämän selkeän vihaamisen taakseni, koska siitä ei ole mitään iloa/hyötyä loppupeleissä ja nyt minua lähinnä huolestuttaa mitä Activisionin harrastamat toimet CoDien kanssa vaikuttavat (ovat jo vaikuttaneet) muihin peleihin fps-peleihin ja muihin genreihin, esim. DLC strategia, joka vuotinen uusi peli sarjaan, tarinan "elokuvamaisuus" jne.
^ Se, että monet kopioivat CODia on hälyttävä asia, koska se johtaa siihen, että monet pelit ovat kuin samaan muottiin valettuja. Mutta a) se ei ole CODin vika, b) se ei tee esim. Black Ops 2:sta paskaa peliä. Sanotaanko näin, että ymmärrähän vihan "COD-ilmiötä" kohtaan, mutta sitä vihaa ei pitäisi kohdistaa itse peleihin, jotka ovat kuitenkin oikeasti lajityyppinsä laadukkaimpia tekeleitä muutaman muun nimikkeen ohella. En siis millään ymmärrä näitä tyyppejä, jotka spämmivät esim. kaikki CODiin liittyvät uutiset täyteen cod-on-paska-kommentteja.
^ Jokaisen menestyneen pelin kohtalo on tulla kopioiduksi enemmän tai vähemmän laadukkaasti ja näin ollen osa "vastuusta" kaatuu pelaajien silmissä lähde pelin harteille. Henk.koht. en sarjasta ole enään kiinnostunut ja koen suhtaumiseni sarjaa kohtaan neutraaliksi. Nykyisten pelien laadusta(MW2 jälkeen tulleet) en tiedä enempää kuin sen, että ne ovat hyvin lähellä toisiaan pelillisesti (aiheuttaa "sama peli" -argumentin), joten en siihen voi hirveämmin kommentoida, muuta kuin että fps-genren sisällä ei hirveästi ole nykyisin muuta kuin näitä arcade-mms-räiskeitä. Tämän voi helposti väittää olevan CoDin (ja samankaltaisten pelien) suosion aiheuttamia. Tämä ei kuitenkaan vaikuta CoD -pelien tekniseen laatuun, mutta tekee niistä varmasti "syntipukkeja" kaikille niiden aiheuttmille sivuilmiöille (putki kartat, pelaajan merkitsettömyys yksinpeleissä yms.) ja lieveilmiölle (asiaton käyttäytyminen nettipelissä jne.). Kaikki tämä kaatui aikaisemmin jonkun muun pelin tai pelisarjan niskaan, kuten Medal of Honorin, Halon tai Gears of Warin ja se varmasti tulee kaatumaan seuraavan suuren sarjan päälle kun, sellainen tulee.
^ Näinhän se menee. Näyttää melkein siltä kuin väiteltäisiin, vaikka oikeastaan tuemme toistemme kommentteja, heh. COD on tosiaan ollut aika suuressa roolissa muokkaamassa FPS-pelejä, ja on osaltaan "syyllinen" moniin ilmiöihin, jotka muuttavat pikkuhiljaa koko räiskintägenreä yhdeksi homogeeniseksi massaksi. Tämä on minunkin mielestäni ongelma, ja kaikki hyvin perustellut CODin (tai "COD-ilmiön", kuten sitä nyt aloin kutsua) vastaiset kommentit ovat aina virkistävää luettavaa. Minua ärsyttävät vain nämä pellet, jotka vihaavat ihan vain periaatteesta, tai koska se on cool.
Lankean aina tähän COD-keskusteluun, vaikka joka kerta päätän toisin... :P
Edit: "COD-ilmiöllä" tarkoitan siis juurikin mm. DLC-rahastusta, vuosittaisia jatko-osia, killstreakkejä, samanlaisia elokuvamaisia kampanjoja ja ylipäänsä kaikkea, millä tavalla eritoten räiskinnät, mutta myös muut pelit tulevat "CODimaisiksi".
Yeap muistan kyllä ajat kun DLC map packit maksoivat 5-8€, nykyään moni nyhtää se codimaiset 15€. Samalla kun monet yrittävät olla enemmän kuin cod niin heitä sitten tottakai verrataan codiin ja useimmiten he häviävät sen mittelön arvosteluissa ja myynneissä.