Vanhan koulukunnan strategiahenkeen nojaava Grey Goo laajeni ilmaiseksi / Uutiset / pelaaja.fi

Vanhan koulukunnan strategiahenkeen nojaava Grey Goo laajeni ilmaiseksi

2.02.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Vuoden ikään tammikuussa yltänyt strategiapeli Grey Goo on laajentunut ilmaiseksi. Kuluvan viikon alussa pelin kehittänyt Petroglyph-studio julkaisi luomukseensa uuden päivityksen, joka lisäsi siihen sekä kokonaan uuden pelattavan rodun että myös sen ympärille nidotun tarinakampanjan.

Uusi rotu kantaa nimeä Shroud ja se on ulkoavaruuden uumenista peräisin oleva aikalailla kaikkia muita pelin eliömuotoja jahtaava olemus. Rodun yksiköiden erikoisuuksiin lukeutuu niin mahdollisuus muodonmuutoksiin kuin vihollisten yli rynnimiseenkin ja pystyypä Shroudin joukkoja sijoittamaan myös vihollisten keskellekin näitä vakoilemaan.

Uuden päivityksen yhteydessä Petroglyph ja pelin julkaisija Grey Box ovat samalla laskeneet Grey Goon perushintaa. Jatkossa yhtiö myy Steamissa Grey Goo: Definitive Editioniksi kutsuttua pakettia, joka pitää sisällään pääpelin ohella niin sen kaiken lisäsisällön kuin ääniraidankin. Hintaa sille kertyy 28 euroa.

Lähde: Grey Box

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja