Vanhemmat taistelupelit jatkavat kääntymistä rollback-nettipelaamisen puoleen – nyt päivittyi Guilty Gear XX Accent Core Plus R

Verkkoviivettä naamioiva rollback on pelkästään syksyn aikana löytänyt tiensä myös Tekken 7:ään ja The King of Fighters 2002 Unlimited Matchiin.

23.12.2020 16:07

Niin sanottu rollback-nettikoodin käyttö jatkaa levittäytymistä yhä useampaan vanhempaankin taistelupeliin.

Viimeisimpänä joukkoon liittynyt Guilty Gear XX Accent Core Plus R:n pc-versio, joka päivittyi näin keskiviikkona hyödyntämään verkkopeleissään kiiteltyä GGPO-teknologiaa. Ennen virallista julkaisua ratkaisua ehdittiin testailemaan jo aiemmin marraskuussa ja testiä laajennettiin jopa aiottua suuremmaksi sen saaman mittavan kiinnostuksen johdosta.

Päivitys lisää pc-versioon myös kiuutta pelaajat tukevat moninpelihuoneet ja mahdollisuuden taltioida uusintoja omista otteluistaan. Hajanaisia viilauksia yleiseen pelikokemukseen on myös tarjoiltu.

Guilty Gear XX Accent Core Plus R on pc-julkaisuna jo reilun viiden vuoden ikäinen. Sen pohjana käytetty Guilty Gear XX näki alkujaan päivänvalon puolestaan jo vuonna 2002. Ensi vuoden keväällä saapuvan Guilty Gear Striven on luvattu olevan ensimmäinen Guilty Gear -sarjan osa, joka käyttää rollback-ratkaisuun luottavaa nettipeliä heti julkaisussa.

Yksinomaan nyt syksyn aikana rollback-pohjaisen nettipelin puoleen ovat kääntyneet myös niin Tekken 7 kuin toinenkin selvästi vanhempi taistelupelitapaus The King of Fighters 2002 Unlimited Match. Rollbackin suosioon on johtanut sen kyky naamioida mahdollisia verkkoviiveitä käsittelemällä paikallisen pelaajan näppäinpainalluksia välittömästi ja ennustamalla sekä korjaamalla sitten jälkikäteen verkon yli tulevia toisen pelaajan komentoja.

Rollbackin toimintamalliin voi paneutua esimerkiksi oheisella vanhempien pelien emulaatioon ja kääntämiseen erikoistuneen Code Mystics -yhtiön esittelyvideolla. Aina vain kattavampaa selitystä voi hakea esimerkiksi vuodentakaisesta Ars Technica -artikkelista.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa