Uuden Hitman-pelin kuudes episodi julkaistaan 31. lokakuuta, kehittäjä IO Interactive on vahvistanut.

Uusi episodi vie Agentti 47:n murhareissulle nyt Hokkaidoon, jossa tarkoituksena olisi nitistää kaksi kohdetta yksityislaitoksessa, jonka kerrotaan yhdistävän niin japanilaista kauneutta kuin viimeistä huutoa olevaa teknologiaakin. Matka ei ole välttämättä myöskään siitä helpoimmasta päästä, sillä episodin on määrä olla huipennus kaikelle sille, mitä pelin pelaajat ovat tähän mennessä kohdanneet.

Vielä kuudennen episodin jälkeen IO Interactive on laajentamassa peliään myös niin uusilla Contracts- kuin Elusive Targets -tehtävillä. Täyttä varmuutta ei ole kuitenkaan siitä, miten Hitmanin elo jatkuu niiden jälkeen. IO:lla ollaan kyllä ilmaistu, että peli voisi jatkua mahdollisesti vielä peräti kolmen tuotantokauden verran, mutta mitenkään virallisesti suunnitelmaa ei ole lyöty vielä lukkoon.

Fyysiseen pakettiin uuden Hitmanin ensimmäiset kuusi episodia saadaan tammikuussa.

Lisää luettavaa