Elokuvayhtiö Legendary Pictures on napannut haltuunsa oikeudet luoda Pokémon-brändiin pohjautuvia näyteltyjä elokuvia. Ensimmäinen yhtiön Pokémon-elokuva onkin jo vahvistettu, ja sen on määrä keskittyä rikoksia ratkovan etsivä-Pikachun seikkailuihin.

Etsivä-Pikachu on aiemmin seikkailut jo Japanissa omassa Great Detective Pikachu -seikkailupelissään, jota ei ainakaan toistaiseksi ole saatu vielä länteen asti. Pelissä puhekykyinen pikachu-hahmo seikkailee yhdessä nuoren ihmisen kanssa hyvin Sherlock Holmes -henkisissä tunnelmissa.

Ohessa muutaman kuukauden takainen japanilainen traileri kyseisestä pelistä.

Tarkoituksena uuden Pokémon-elokuvan olisi siirtyä varsinaiseen tuotantoon ensi vuoden puolella ja sen olisi määrä muodostua vielä omaksi leffasarjakseen asti. Elokuvan jakelusta on vastaamassa lännessä Universal Pictures, kun taas Japanissa vastuun ottaa The Pokémon Companyn kanssa aiemminkin yhteistyötä tehnyt Toho.

Aiemmin Pokémonista on saatu ulos vain puhtaasti animaatioon luottaneita elokuva. Kaiken kaikkiaan niitä on nähty valkokankailla lännessä jo sellaiset 19 kappaletta ja lisää on tulossa.

Lähde: Hollywood Report

Lisää luettavaa