Varkaiden kilta saapuu The Elder Scrolls Onlineen maaliskuussa

The Elder Scrolls Onlinen seuraava laajennus keskittyy varkaiden kiltaan. Se julkaistaan sekä konsoleille että pc:lle maaliskuussa.

28.1.2016 20:27

The Elder Scrolls Onlinen seuraava suurempi sisältöpäivitys Thieves Guild on saanut julkaisupäivän. Mikäli peliä sattuu pelaamaan Windows- tai Mac-koneella, saapuu uusi sisältö saataville 7. maaliskuuta, kun vuorostaan konsoleilla uudet seikkailut avautuvat maaliskuun 23. päivä.

Vanhaan tuttuun malliin sisältöön pääsee käsiksi ilman lisäveloitusta, jos hallusta löytyy kuukausimaksullinen ESO Plus -jäsenyys. Muille tallaajille laajennusta myydään 2 000 kruunulla eli noin 15 eurolla.

Mikäli nimi ei jo tarpeeksi vihjannut, rakentuu Thieves Guild -laajennus sisältönsä osalta varkaiden killan ympärille. Mukanaan laajennus tuo peliin niin uutta tarinapuuhasteltavaa tarjoavan tuoreen Hew’s Bane -alueen, 12 pelaajaa tukevan The Maw of Lorkhaj -haasteen, uusia nimenomaan varkaille suunnattuja passiivisia kykyjä sekä tietenkin lisää varusteita, vihollisia ja muuta pikkukivaa.

Laajennuksen rinnalla peliin julkaistaan myös uusi päivitys, joka esimerkiksi tuo uusia tasapainotuksia peliin ja tarjoaa pc:llä käytettäväksi 64-bittisen version pelin asiakasohjelmasta.

Kokonaisuudessaan listan kaikista laajennukseen ja sen päivitykseen liittyvistä uudistuksista löytää pelin kotisivuilta. Ohessa myös Thieves Guildia esittelevä traileri.

Lisää luettavaa