Android-mikrokonsoli Ouyan kehittänyt yhtiö etsii itselleen ostajaa.

Kesällä 2013 huippumenestyneen joukkorahoituskampanjan päätteeksi julkaistu Ouya ei ole pärjännyt markkinoilla toivotunlaisesti. Lähinnä indiealustana tunnettu vempele löysi paikkansa helposti emulaattorikansan keskuudesta, mutta pelejä ruohonjuuritason piraattitoiminta ei valitettavasti myy. Heinäkuussa 2013 yhtiö ilmoitti, että vain noin neljännes ostajista oli maksanut pelisisällöstä hankintansa jälkeen.

Miljoonasijoituksia vielä tämän vuoden helmikuussa puoleensa vetänyt Ouya on nyt joutunut suuremman mittakaavan ongelmiin. Talouslehti Fortunen lähteiden mukaan lainasopimusehtojaan rikkonut yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen neuvotellakseen velkansa uudelleen, mutta peliliikkeen epäonnistuttua Ouyaa odottaa nyt pakkomyynti.

Yhtiö toivoo tienaavansa kaupoissa takaisin menetettyjä pääomasijoituksia. Ouyan toimitusjohtaja Julie Uhrmanin kerrotaan uskovan mahdollisen ostajan löytyvän kuukauden sisään. Raportin mukaan investointipankki Mesa Global on ottanut kaupan ohjat käsiinsä.

Ouya ei ole vielä kommentoinut Fortunen raporttia julkisesti. Yhtiö keskittyy tänä keväänä laajentamaan toimintaansa Kiinassa yhteistyössä Alibaba- ja Xiaomi-elektroniikkavalmistajien kanssa.

Lähde: Fortune, VentureBeat

Lisää luettavaa