Venäjä suunnittelee kansallisen pelimoottorin kehittämistä Unreal Enginen ja Unityn korvaajaksi

Venäläiset pelinkehittäjät ovat huolissaan Unreal Enginen ja Unityn menettämisestä.

19.7.2022 06:05

Venäjällä kaavaillaan oman kansallisen pelimoottorin kehittämistä peliteollisuuden jatkuvuuden varmistamiseksi.

Kommersant-julkaisun mukaan Venäjän digitaalisen kehityksen ministeriö on aloittanut keskustelut maan teknologiayhtiöiden kanssa oman pelimoottoriteknologian kehittämisestä. Ministeriön kerrotaan käyneen keskusteluja esimerkiksi sosiaalisen median yhtiö VK:n kanssa projektin edistämisestä.

Projektin taustalla ovat venäläisten pelinkehittäjien huolet kansainvälisten pelimoottorien saatavuudesta maata kohtaan asetettujen pakotteiden seurauksena. Venäläisten pelistudioiden edustajien kerrotaan nostaneen esiin huolensa esimerkiksi Unreal Enginen ja Unityn käytettävyydestä jo keväällä käydyssä tapaamisessa hallinnon edustajien kanssa.

Venäläiset pelinkehittäjät tuskin saavat uutta venäläistä pelimoottoriteknologiaa käyttöönsä lähiaikoina. Kommersantin haastattelemien lähteiden mukaan varsinaiseksi haasteeksi muodostuu pelimoottoriteknologian ohella niihin liittyvän ekosysteemin kehittäminen. Urakan arvioidaan vaativan kokonaisuudessaan miljardien ruplien kokoisen investoinnin useiden vuosien aikana. Haasteen projektille luo myös pelimoottoriteknologian tarvitsema näytönohjainvalmistajien tuki, josta ei myöskään ole takeita pakotteiden vuoksi.

Lähde: Kommersant, PC Gamer

Lisää luettavaa