Venäläinen scifilupaus näyttäytyy taas! Katso kymmenen minuuttia pelikuvaa Atomic Heartista

Atomic Heartista on tarjolla iso satsi kunnollista pelikuvaa.

26.1.2019 15:12

Viime vuonna persoonallisella trailerillaan katseita kääntäneestä Atomic Heartista on julkaistu tuoretta pelikuvaa. Moskovalaisen Mundfish-studion YouTube-kanavalle tupsahti näin loppuviikosta kymmenen minuutin pituinen videopätkä, jossa sekä tutkiskellaan, räiskitään että huidotaan tavalla jos toisella uhkaavilta tuntuvissa miljöissä

Tällä hetkellä Mundfish tavoittelee pelistä ulos beta-versiosta tämän vuoden lopussa, kun yhdessä vaiheessa koko peliä tavoiteltiin ulos optimistisesti jo viime vuodelle. Tapahtumiltaan peli sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa tutkiskellaan, mitä kaikkea kukoistava Neuvostoliitto olisi voinut saada aikaan monien teknisten innovaatioiden jälkeen.

Valmisteilla Atomic Heart on pc:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

Lisää luettavaa