
Uusi traileri on tarjonnut hieman uusia yksityiskohtia Soulcalibur VI:sta.
Videon myötä pelin taistelijatarjonnasta tiedetään vihdoin hieman enemmän, sillä jo aiemmin paljastuneen Mitsurugin ja Sophitian lisäksi trailerilla loikkii neljä uutta hahmoa. Näistä kolme, Nightmare, Kilik ja Xianghua, ovat tuttuja aina ensimäisestä Soulcaliburista asti. Neljäs hahmo Grøh on sen sijaan kokonaan uusi tuttavuus.
Pientä kiusoitteluakin on videolla tarjolla. Aivan lopussa Kilikin näyttää valloitavan nimittäin jonkinlainen uusi voima, joka vaikuttaisi johtavan uudenlaisen erikoisiskun tekoon. Kyseessä saattaa hyvinkin olla siis jonkinlainen tuore taistelumekaniikka.
Soulcalibur VI on tekeillä Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle täksi vuodeksi. Pelaaja-lehden ensikosketuksen peliin voi lukaista läpi tammikuun numerosta.
Kommentit
Tästä tulee kyllä paras Soulcalibur pitkään aikaan. Sc5 ongelma itselle oli että pelissä ei ollut vanhoja hahmoja, vaan tehtiin clooni lapsi hahmot kaikista vanhoista. Nyt SC6 on paljastettu 6 hahmoa, yksi uusi ja 5 alkuperäistä hahmoa. Sophitia nyt näkyi jo ensimmäisessä trailerissa, niin se varmisti minulle pelin oston. Vielä kun Cassandra tulisi peliin.
En ole kakkosen jälkeen pelannut (joka oli helvetin hyvä),mutta tämä vaikuttaa hyvältä. En muistakkaan millon viimeeksi olisin hankkinut tappelupelin, olisiko nyt aika Caliburin merkeissä korjata tilanne 🤔
Hei, missä minun voldo!?
Oon aina miettinyt kuka noita hahmoja pelaa, itse en koskaan ole pitänyt kumpaisestakaan. SC5 "tarina moodi" ja sen hahmot oli ihan hirveitä. Ei muutaku weapon master mode takaisin kiitos.
SC2 oli paras, SC3 hyvä, SC4 meh, SC5 bs...jospa nyt toplattais toi kakonen.