Verinen Manhunt 2 hyllytettiin kokonaan / Uutiset / pelaaja.fi

Verinen Manhunt 2 hyllytettiin kokonaan

25.06.2007 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
119

Paljon kohua herättäneen Manhunt 2 -pelin julkaisu on näillä näkymin peruttu. Pelin julkaisija Take-Two kertoi tiedotteessaan, että se ei aio tuoda peliä kauppoihin, ennen kuin yhtiö saa päätettyä mitä tehdä pelin USA:n ja Englannin ikärajojen suhteen. Yhtiö kertoo seisovansa edelleen täysin pelin takana ja sanoo uskovansa sekä vastuulliseen markkinointiin että ilmaisunvapauteen.

Rockstar-yhtiön kehittämä Manhunt 2 oli tarkoitus julkaista heinäkuun alussa PlayStation 2:lle, PSP:lle ja Wiille. Peli sai Suomessa valtion elokuvatarkastamolta K-18 -ikärajan.

Erittäin väkivaltaisen Manhunt 2:n myynti ehdittiin jo kieltää täysin sekä Englannissa että Irlannissa. Peli sai lisäksi USA:ssa maan ankarimman AO-ikärajan, ja sen vuoksi Sony ja Nintendo eivät olisi kumpikaan sallineet pelin julkaisua omille konsoleilleen.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Goodwin kuva
Goodwin

Tämä tästä vielä puuttuikin!

Käyttäjän Atezki kuva
Atezki

Vähän myöhässä tämä uutinen, mutta onhan tuo valitettavaa Rockstarin ja sarjan fanien kannalta. Minusta sitä pitäisi muokkailla hieman ja yrittää uudelleen.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Hyvä näin, ei sitä kaikkea roskaa tarvitse julkaista.
Sananvapauskaan ei saa tarkoittaa sitä, että tämänkaltaista sontaa täytyy tehdä ja jakaa.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Tuskin kukaan menettää mitään vaikka Manhunt 2 jätettäisiin julkaisematta kokonaan. Säästyy nekin rahat parempiin peleihin.

Käyttäjän Snakeleader kuva
Snakeleader

No just näin....

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Kuulostaa hyvältä peliltä. Pitänee ostaa. Oliko tuossa ensimmäisessä osassa tarpeeksi väkivaltaa?

Käyttäjän Apinaboy kuva
Apinaboy

''Kuulostaa hyvältä peliltä. Pitänee ostaa.'' - Vierailija

Et tainnut lukea uutista kovin tarkasti... Mitä peliin tulee niin en itse haluaisi että se julkaistaisiin muokattuna. Kaikki tai ei mitään.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

ei auta itku markkinoilla!

Käyttäjän himopelaaja kuva
himopelaaja

Joo. Parempi. En todellakaan pelaisi karsittua manhuntia. Pikkasen lievästi sanottuna ärsyttää. Taas yksi meikäläisen odotettu peli kärsi tällaisen tuomion.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

himopelaaja: Parempi ettet odota enää mitään peliä, ajattele muitakin. >:(

Nostoja