Verkkopelipalvelu GameSpyn palvelimet alas – osa peleistä menettämässä ominaisuuksia

Viimeiset verkkopelipalveluita tarjonneen GameSpy-yhtiön pelipalvelimet ovat sulkeutumassa kesän alkaessa, mikä on ajanut osan pelijulkaisijoista toimenpiteisiin.

4.4.2014 19:25

Satojen pelien verkkopelipuolta palveluillaan tukenut GameSpy Technology on sulkemassa kaikki moninpelipalvelimensa kesän alkaessa. Töpselit lähtevät seinästä toukokuun 31. päivä, mikä voi potentiaalisesti vaikuttaa useidenkin hieman vanhempien pelien toimintaan.

GameSpyn asiakkaina ovat vuosien varrella toimineet monet niin pienemmät kuin suuremmatkin pelitalot useilla eri alustoilla aina konsoleista pc:hen ja mobiililaitteisiin. Yhtiöistä muun muassa Capcom, Sega, Namco Bandai ja Epic Games ovatkin jo ilmoittaneet tutkivansa niitä pelejään, jotka jollain tapaa ovat vielä GameSpyn palveluita hyödyntäneet. Ainakin Street Fighter 3: 3rd Strike Online Edition onkin jo irrotettu toimimaan muulla teknologialla.

Suuremmista yhtiöistä lähinnä Activision on yksiselitteisesti kertonut, ettei GameSpyn palvelimien sammuminen vaikuta sen toimintaan millään tapaa. Viihdesivusto IGN:n mukaan Rockstarin GameSpy-pelit olisivat myös turvattu.

Arma-pelisarjasta tuttu Bohemia Interactive on vuorostaan myöntänyt, että näillä näkymin palvelimien sulkeutuminen tulee jättämään jälkensä muutamien sen tuotteiden toimintaan. Pelit kuten Arma, Arma 2, Arma: Cold War Assault ja Take on Helicopters ovat menettämässä esimerkiksi palvelinselaimensa ja cd-avaimien autentikoinnin. Suorien pelipalvelimiin otettavien IP-yhteyksien pitäisi kuitenkin toimia jatkossakin.

GameSpy kuuluu nykyisin osaksi Glu-mobiilipelitaloa, joka hankki sen itselleen vuonna 2012 IGN Entertainmentilta. Yhtiö alkoi muodostua 90-luvun lopulla, kun nettimatsien löytäminen Quakessa koettiin monien toimesta turhan epäkäytännölliseksi ilman kunnollista palvelimien listaus- ja hakupalvelua.

Vuoden 2013 tammikuussa GameSpy lopetti ohjelmistonsa lisenssoinnin muiden käyttöön.

Lähde: GameSpy, IGN, Polygon, Bohemia Interactive

Lisää luettavaa