Verkkotunnukset vihjaavat uudesta Batman-teoksesta / Uutiset / pelaaja.fi

Verkkotunnukset vihjaavat uudesta Batman-teoksesta

13.01.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
9

Warner Bros. Entertainment vaikuttaisi keksivän vielä Batmanille hommia. Erilaisten verkkotunnuksien kirjaamistoimenpiteitä kiivasti seuraava Fusible-sivusto raportoi, että joukko Arkhamiin ja Lepakkomieheen liittyviä nettiosoitteita oltaisiin rekisteröity käyttöön viime torstaina MarkMonitor-yhtiön nimellä.

MarkMonitor on yhdysvaltalainen brändien suojeluun liittyviä palveluja tuottava yritys. Muun muassa Warnerin on tiedetty toimineen sen asiakkaana.

Toistaiseksi ei voida vielä olla varmoja, josko rekisteröinnit liittyvät esimerkiksi uuteen Arkham-peliin tai kenties ihan vain esimerkiksi muuhun Batman-viihdetuotteeseen. Mahdollistahan jopa on, että Warner on päättänyt hankkia tunnukset kerralla haltuunsa ihan vain myös varmuuden vuoksi.

Viimeisin Arkham-nimeä kantanut suurempi Warnerin peli oli vuonna 2011 saapunut Batman: Arkham City. Se nähtiin kaksi vuotta ylistetyn Arkham Asylumin jälkeen. Molemmat peleistä kehitti brittiläinen Rocksteady, jonka on huhuttu jatkaneen työskentelyä DC:n sarjakuvahahmojen parissa.

Rekisteröidyt verkkotunnukset ovat:

  • arkhamuniverse.com
  • batmanarkahmuniverse.com
  • batmanarkhamarises.com
  • batmanarkhambegins.com
  • batmanarkhamdarkknight.com
  • batmanarkhamknight.com
  • batmanarkhamlegend.com
  • batmanarkhamlegends.com
  • batmanarkhamnight.com
  • batmanarkhamorigins.com
  • batmanarkhamstories.com
  • darkknightarkham.com
  • dcarkhamuniverse.com
  • dcarkhamverse.com
  • thearkhamuniverse.com

Lähde: Fusible

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Joku Sankari kuva
Joku Sankari

Batman Arkham Legends.com
Unelma Batman minulle olisi esiosa, joka sitoisi klassisia sarjakuvajuonia Arkhamin maailmaan, Jokerin "syntytarina", Killing Joke, Death in the Family, Robinien syntytarinat jne. Tämä kaikki yhdistettynä AC:n loppuun. X-Men Legends tyyliin, mutta paljon paremmin.

Oli miten oli, olen aikaisempien Batman pelien kohdalla ollut hieman epäröivä, aluksi ei ole kiinnostanut, mutta molempien pelien kerätessä kehuja joka suunnasta on kiinnostus nopeasti herännyt, enkä ole pettynyt. Tämä peli menee ennakkotilaukseen kunhan aika tulee.

Käyttäjän Bleemak kuva
Bleemak
Lainaus käyttäjältä Joku Sankari

Täysin samaa mieltä. Itsekin ennakkotilaisin heti, mutta mielummin varmaan pelinä kuin elokuvana, kun ei tiedä mistä se elokuva jatkaisi.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

Toivottavasti Rocksteday unohtaisi nyt sen Arkhamin ja tekisivät Batman pelin ilman sen rajoitteita. Vaikka sarja alkoi Arkhamin mielisairaalasta ei joka pelin tarvitse liittyä Arkhamiin koska onhan Gothamissa muutakin. Oma unelmapeli olisi Batman: Gotham City. SIinä olisi vapaasti liikuttava kokonainen Gotham. Arkham Cityssä ärsytti kun taustalla näkyi kaupunki pilvenpiirtäjineen mutta sinne ei päässyt. Pelissä voisi olla myös Waynen kartano kaupunkin ulkopuolella josta voisi lähteä halutessaan eri ajoneuvoilla liikkumaan. Kuvitelkaa miten hauska olisi synkkä suurkaupunki jossa liikkuisi myös autoja ja voisi Batmanilla tähystää talojen katoilla valvoen järjestystä. Rikollisia ei tarvitsisi olla joka paikassa.

Käyttäjän Suora kuva
Suora
Lainaus käyttäjältä Galactus

Lepakkomies hiekkalaatikkokaupungissa ei toimisi omasta mielestäni. Arkham-sarjassahan tiukasti ohjattu tarina on ollut tärkein. Arkham Cityssähän tämä komponentti hiukan löysistyi kun piti liidellä paikasta toiseen vähän väliä.

GTA Batman-teemalla ei ole järkevä suunta. Ajoneuvojen kehittäminen ei-arcademaiseen tyyliin on todella vaativaa ja koko Gothamin muuntaminen yksityiskohtaiseksi leikkikentäksi jossa joka kulman takana olisi joitain jännittävää vaatisi aivan järjettömät resurssit. Sitä suuremmaksi projekti muovautuu sitä vaikeammaksi kokonaisuuden laadun ylläpitäminen on. Ja faktaahan on se että rajoitteet herättävät luovuuden.

Käyttäjän Pohjalaanen kuva
Pohjalaanen

Kunhan se ei ole se huhuttu esiosa, jossa Batman ja Jokeri kohtaavat ensimmäistä kertaa ja mukana pyörisi vielä JL ryhmä. AC jätti paljon auki. Hush, Pelätin ja Azrael mainittiin/näytettiin pelissä ja kaikilla kolmella oli jotain pahoja mielessään. Olisi kurjaa jos nämä tarinat jätettäisiin myöhemmäksi ja heitettäisiin jotain esiosaa ensiksi. Trilogia päätökseen ja sitten esiosa. Tai miksei kertoa Jokerin ensimmäistä kohtaamista takaumin? Jos vaikka Pelättimen mömmöt laittaa Lepiksen sekaisin...

Käyttäjän Bleemak kuva
Bleemak
Lainaus käyttäjältä Pohjalaanen

Kunhan se ei ole se huhuttu esiosa, jossa Batman ja Jokeri kohtaavat ensimmäistä kertaa ja mukana pyörisi vielä JL ryhmä. AC jätti paljon auki. Hush, Pelätin ja Azrael mainittiin/näytettiin pelissä ja kaikilla kolmella oli jotain pahoja mielessään. Olisi kurjaa jos nämä tarinat jätettäisiin myöhemmäksi ja heitettäisiin jotain esiosaa ensiksi. Trilogia päätökseen ja sitten esiosa. Tai miksei kertoa Jokerin ensimmäistä kohtaamista takaumin? Jos vaikka Pelättimen mömmöt laittaa Lepiksen sekaisin...

Jos sellainen tulisi, en ostaisi, Haluan Batman pelin ja vain Batman pelin, en halua pelata odotetussa Batman-pelissä Teräsmiehellä tai kellään muulla JL:n jäsenellä. Nightwing, Robin ja Catwoman riittävät hyvin. Jason Toddkin, tosin voisi olla mukana, omilla liikkeillään.

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Justice Leaguesta en innostu, mutta Arkham-pelejä voisin ottaa lisää vaikka heti.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Itelle kelpais jo oikeastaan mikä tahansa Rocksteadyn (super)sankaripeli. Ovat sen verran kyntensä näyttäneet jo näillä kahdella Arkhamilla, että tuskin sössivät seuraavaakaan, olisi hahmo(i)na kuka (/ketkä) tahansa. Myönnetään toki, että Batman se silti olisi mieluisin vaihtoehto :)

Käyttäjän anattigamer kuva
anattigamer

Huomasin vasta nyt tämän uutisen ja voi pojat kun nyt jännittää. Itse en haluaisi mitään sellaista jossa olisi kaikkia DC Universen hahmoja, vaan pelkkä Batman. Batmanin pitäisi toimia yksin.

Nostoja