Vibraattori ei seksiä varten, sanoo Mizuguchi / Uutiset / pelaaja.fi

Vibraattori ei seksiä varten, sanoo Mizuguchi

26.07.2006 // Kirjoittanut: LassiK
5

Rez-peliä varten tehty USB-vibraattori ei ole seksiä varten, kertoo pelin suunnittelija Tetsuya Mizuguchi Gameindustry.bizin haastattelussa. "Se oli tarkoitettu vitsiksi, mutta vakavaksi sellaiseksi", Mizuguchi kertoo. "Ei suinkaan seksiä varten - me kuuntelemme musiikkia korvilla, ja Rezissä näet pelin liikkuvan musiikin mukaan, joten halusin vielä tuntoaistin mukaan peliin", suunnittelija jatkaa.

USB-vibraattori herätti keskustelua vuonna 2002, kun Gamegirl Advance -sivuston toimittajatar kertoo, kuinka hän pelasi peliä yhdessä poikaystävänsä kanssa.

Mizuguchi lähti sittemmin Segalta tehtyään Rezin Dreamcastille ja PS2:lle. Nykyisin hänen Q Entertainment -studionsa jatkaa erikoisella linjalla. Q:n tekemä PSP:n viimevuotinen Lumines sai Pelaaja-lehdeltä aikanaan täydet pisteet. Peli käännetään nyt myös Xbox 360:n Live Arcadeen.

Mizuguchin studion seuraava PSP-peli on Every Extend Extra, joka on jälleen hypnoottinen ammuskelupeli. Peli ilmestyy parin viikon kuluttua Japanissa, mutta Euroopan julkaisulle ei ole ilmoitettu virallista päivää.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

LoL.

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

Olisiko Mizuguchille aika huutaa "WANHA!"?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

K-18 peleihin USB- vibraattori??? Mikä ettei, tytöt!

Käyttäjän Santos kuva
Santos

No niin, se on siinä. Nyt meikä on nähnyt kaiken :).

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Nojoo peleejat kuin ei vaan naisia saa...