Street Fighter V:n tarinatilan tasapainotuksessa lienee parantamisen varaa.

Tiedossa on ollut jo jonkin aikaa, ettei pelin Character Stories -tila tarjoa juuri haastetta sarjaan perehtyneille, mutta sen todellinen vaikeustaso saattaa tulla silti yllätyksenä monille. Kekseliäs YouTube-käyttäjä Papapaint on nyt päättänyt havainnollistaa tarinamatsien täydellistä turhuutta puolivuotiaan vauvansa avulla.

Kaiken järjen mukaan sokean kilpikonnan motoriset kyvyt omaavan imeväisen pitäisi saada tekoälyltä isän kädestä, mutta vauvan kuolankostea läimimistaktiikka näyttää yllättäen riittävän menestykseen ainakin Birdie-hahmon juonikaaren puitteissa. Vaikka pikkarainen menettää kiinnostuksensa peliin aivan viime metreillä, tuskaiset viimeiset sekunnit kääntyvät silti iloksi, ja lapsi vie voiton kahdesti peräkkäin.

– Videota väärennökseksi väittäville tiedoksi, että osa Birdien liikkeistä aktivoituu vasta, kun pohjaan painetusta napista päästetään irti. Minulla on muutakin tekemistä kuin tuhlata aikaa siihen, että yritän lavastaa satunnaisia namikoita rämpyttävän vauvani tien läpi naurettavan helpon tarinatilan, mies julistaa videonsa esittelytekstissä.

Viihdyttävän videon voi katsastaa alta.

Lähde: GamesRadar, Polygon

Lisää luettavaa