Vielä on aikaa valmistautua: Dark Souls III rantautuu Eurooppaan huhtikuussa

Brutaalista vaikeustasostaan tunnetun Dark Souls -pelisarjan seuraavan osan julkaisupäivä tarkentui.

17.9.2015 06:00

Dark Souls III:een päästään käsiksi Euroopassa ensi huhtikuussa, julkaisija Bandai Namco on paljastanut.

Julkaisija ei ole vielä vahvistanut Dark Souls III:n tarkkaa Euroopan julkaisupäivämäärää, mutta pelin lupaillaan saapuvan niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle kuin pc:lle huhtikuun 2016 aikana. Pelistä kiinnostuneiden on kuitenkin mahdollista päästä pelaamaan Dark Souls III:a jo ennen virallista julkaisua pelin verkkokuormituksen testaamiseen tarkoitetuissa testisessioissa PS4-konsolilla.

Mikäli Dark Souls III:n testaaminen kiinnostaa, voi kokeiluhalukkuutensa ilmoittaa pelin verkkosivuilla huomisesta alkaen. Dark Souls III:n kuormitustestit järjestetään 16.-18. lokakuuta kolmena kolmen tunnin jaksona. Testipaikkoja on tarjolla vain rajallinen määrä ja osallistujat valitaan satunnaisotannalla ilmoittautuneiden joukosta.

Lähde: Bandai Namco

Lisää luettavaa