80-luku on jo kaukainen asia, mutta monien meidän mielistä se ei tunnu millään silti katoavan. Osin tämä johtuu tietysti lukuisista aikakauden innoittamista viihdetuotteista, joista taas yksi olisi tulossa kauppoihin 13. helmikuuta.

Kyseinen tuotos on tällä kertaa espanjalaisen Fourattic-studion PlayStation 4:lle ja Windows- sekä Mac-koneille kehittämä Crossing Souls. Kaksiulotteinen toimintaseikkailupeli seuraa 1986-luvulla elävää nuorisojoukkoa ja nojaa näin ollen monilta piirteiltään kasarinostalgiaan. Uusi traileri haluaa erityisesti tehdä tämän selväksi.

Pelinä Crossing Souls on ensimmäinen projekti Fouratticille ja se on kehittänyt sitä hiljalleen viimeiset kolme vuotta. Tiimi on koolta viisihenkinen.

Lisää luettavaa